Kategoria(t): Ville Availa


Vilkkuvaloista satelliittiseurantaan

Elokuvassa Wargames esiintynyt supertietokone WOPR, mukana luonnollisesti myös paperilehtiö.

Kaksi vuosikymmentä sitten elokuvaohjaajat halusivat ehdottomasti lisätä elokuviin muodikkaan teknologia- tai scifielementin. Se saatiin aikaan päällystämällä kellarihuoneen seinät vilkkuvaloilla ja laittamalla valkotakkiset kaverit seuramaan lehtiö kädessään tätä diskoa. Härveli pystyi tietysti tekemään ihmeellisiä päätelmiä tai laskelmia asioista, joita siltä ei oltu edes pyydetty. Kaikki oli rakennettu niin ihmeelliseksi, ettei kenenkään odotettu kyseenalaistavan, miten koko laitos toimii.

Elokuvien vilkkuvalolaatikoista siirryttiin sitten agenttipuhelimii. Kännyköitä jos joit oli hienoa salakuunnella ja saada sitä kautta udeltua asioita sankarien tai pääpahisten tietoon. Tässäkin mentiin aika lujaa, jos huomioidaan, ettei kuuntelua varten tarvinnut tietää edes henkilön nimeä, liittymän numeroa tai sijantia. Silti voitiin kuunnella saman tien oikeaa puhelua.

Viimeisin villitys on tietysti selvittää ihmisten sijainnit GPS:n avulla heidän autonavigaattoriaan hyödyntäen. Tässä kohtaa käsikirjoittaja ja ohjaaja turvautuvat luonnollisesti katsojien tietämättömyyteen tekniikan toiminnasta. Lisäksi luodaan vääriä mielikuvia siitä, että sinua voidaan seurata käyttäessäsi navigaatiolaitetta.

Ajatus on niin absurdi, että siitä on pakko hieman avautua, sillä olen käynyt saman keskustelun useamman ihmisen kanssa. Samalla logiikalla, kun navigaattoria elokuvassa seuraillaan, voitaisiin jokaista autoradion käyttäjääkin seurata ja jopa salakuunnella, mitä autossa puhutaan. Radioajatus kuulostaa älyttömältä ja onkin – vertaus on siis toivottavasti osuva. Kyseiset navigaatiolaitteet ovat aina vastaanottimia eli kuuntelevat satelliittien lähettämää kellonaikatietoa.

Mitään kommunikaatiota navigaatiolaitteen ja satelliitin välillä ei siis tapahdu. Jos oma sijanti haluttaisiin välittää eteenpäin, sitä varten tarvitaan lähetin sekä tietysti jonkinlainen datansiirtotapa. Tämä lähetin voi perustua esimerkiksi televerkkojen datasiirtoon ja välittää tiedon vaikkapa jakeluauton sijainnista postitusfirmalle tai raitiovaunun etenemisestä reitillä. Omaa sijaintitietoa ei kuitenkaan käytetä missään autonavigaattoreissa, sykemittareissa eikä edes kännyköissä – ellet sitten itse halua jakaa sijaintiasi jonkun sovelluksen avulla verkossa.

Uusi tekniikka tarjoaa aina rajattomat mahdollisuudet järjestää uusia juonenkäänteitä sekä oikaista sopivassa kohtaa. Tapana kun on oikaista juonen kannalta mahdottomat kohdat antamalla päähenkilön käyttöön seinän läpi kuvaava videokamera tai seurata auton liikkeitä sen navigaattorin avulla. Ymmärrän tietyt oikaisut scifin kohdalla, mutta reaalimaailmaan istutetut höpläytykset pistävät harmittamaan jo ihan koko tuotannon puolesta – se kun kertoo huonosta osaamista ja saa rainan vaikuttamaan ö-luokan halpiskamalta.

Jään mielelläni odottamaan nerokkaita ideoita uuden tekniikan hyödyntämisessä – myös niiden scifimäisten. Asiantuntijoiden käyttäminen olisi kuitenkin suositeltavaa.

Talouskriisi tulossa. Uskotteko? Uskottehan te lopulta.

Sopisiko tähän kuvaan paremmin tekstiksi "iloinen iltavalaistus" kuin "koska Kiina joutuu kriisiin". Kuva: Availan matka-albumi.

Muistatteko, kun viime vuonna yrityksillä meni taloudellisesti tosi huonosti. Euro oli kriisissä ja kurssit laskivat, eikö sen pitäisi riittää selitykseksi. Päätöksenteko Euroopassa oli vaikeaa, ja luottoluokituksetkin vilisivät ylös ja alas. Tämän tiedon saamme mielestämme uskottavista uutisista.

Vahvistetaanpas tätä vielä viestillä, jonka luin juuri Hesarista. Uutisten mukaan yritykset tekevät huonoa tulosta viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tämä oli varmasti uutinen myös yrityksille itselleen, harvalla kun varmasti on tässä vaiheessa tilinpäätökset olemassa – puhumattakaan, että niiden tietoja olisi julkaistu tiedotusvälineiden käyttöön. Kyseessä oli siis puhtaasti toimittajan mielipide eikä tieto.

Mieleeni tulee elävästi vuosi 2008, jolloin media, Kauppalehti etunenässä, teki valtavasti työtä vakuuttaakseen meidät suomalaiset siitä, että nyt menee tosi huonosti. Kun viestiä oli kerrottu riittävän kauan, saatiin vientiteollisuudesta riippumattomatkin yritykset ja ihmiset varpailleen ja pelkäämään tulevaisuutta. Tällöin markkinat ja kysyntä alkoivat sukeltaa, koska kukaan ei uskaltanut tehdä päätöksiä omista eikä yrityksien hankinnoista.

Toki maailman meno vaikuttaa meihin suomalaisiin suuresti. Olemme riippuvaisia vientiteollisuudesta, ja nopeasti toimivassa kansainvälisessä yhteisössä asiat vaikuttavat toisiinsa. Suhdanteet ja kurssit ovat historiallisesti sahanneet ylös-alas, ja näin ne tulevat aina tekemään.

Markkinat perustuvat luottamukseen ja tunteeseen. Päätöksiä tehdään sen mukaan, mihin suuntaan maailman uskotaan menevän. Tiedotusvälineiden kautta saatu tieto on avainroolissa näiden uskomusten synnyssä. Jos toimittajat jakavat mielipiteitään eli uskomuksiaan uutisina, voidaan puhua jo laman rakentamisesta. Sain kuluneella viikolla kätösiini uutukaisen 3T-lehden, pahaksi onneksi se oli lähtenyt hakemaan uusia lukijoita lamapuheilla – minulle on turha soitella ja tarjota tuota aviisia.

Itse pyrin muodostamaan näkemykseni eri toimialoilla toimivien yritysten kanssa keskustelemiseen sekä johtamani yrityksen tilausnäkymiin. Niiden perustella Suomessa sujui viime vuonna paljon paremmin eivätkä näkymät eteenpäinkään tavoita uutisten synkkyyttä. Mediasta haluan tietoa eikä ihmisiä säikyttäviä mielipiteitä.

Lerppu oli oman aikansa teknologiaa. Kysymys kuuluu, mikä on tämän. Kuva stock.xchng

Anna: Appsin saa sekunnissa auki, joten olen heti in ja on-the-edge. Minun ei tarvitse joka kerran avata selainikkunaa eikä varsinkaan tehdä mitään kirjautumismänöövereitä.

Ville: Usein käytetyt verkkosovellukset ovat yleensä jo valmiiksi auki selaimen välilehdellä ja tunnukset selaimen muistissa.

Anna: Useat aukiolevat ikkunat ja välilehdet syövät koneen tehoa, ja koneen kaatuessa raikuu sohvalta ärräpäitä. Huomaa, että sinulla on vain yksi kone omassa käytössäsi etkä joudu vaihtamaan laitetta tilanteiden mukaan. Appsit on suunniteltu juuri sitä palvelua silmälläpitäen, joten ovat käyttäjäkokemukseltaan miellyttäviä.  Plussailukin sai uutta buustia, kun saan simppelisti selattua omat piirit nopeasti läpi.

Ville: Appsit täytyy asentaa erikseen ja päivittää. Kun laite on asennettu täyteen, appseja ei niiden käyttäminen tai edes löytäminen sieltä seasta ole kovin kätevää.

Anna: Eihän kukaan järkevä asenna kuin ne appsit, joita säännöllisesti tarvitsee. iTunes-apps ehdottaa päivitettävät sovellukset ja päivittää tarvittaessa kaikki kerralla parissa minuutissa. Montaa sovellusta ei tulisi käytettyä joka päivä ilman appseja, sillä selainversiot on kankeita käyttää.

Ville: Appsit tulivat korvaamaan verkkopalveluista puuttuvaa sujuvaa käyttöliittymää. Nyt kun tämä tekniikka on html5-muodossa olemassa, on appsien ajatus jo vanhentunut. Perimmältäänhän on kyse siitä, asennetaanko sovellus osittain käyttäjän laitteeseen vai käytetäänkö sitä selaimen välityksellä palvelimelta.

Anna: Tällä hetkellä selainversiot ovat erittäin paljon huonompia käyttää. Esimerkiksi sääappsit (Weather HD) ovat  jotain ihan muuta kuin kökkögrafiikka. Valokuva näyttää lumisateen lumisateena – oikeasti. Booking.comin appsi tuo heti näkyviin kartan ja vaihtoehdot;  selaimella joutuu vierittämään ikkunaa pysty- ja vaakasuunnissa ja linkkejä täytyy pyydystää pitkin ruutua.

Ville: Toteutustapa ei vaikuta visuaalisuuteen tai toteutusmahdollisuuksiin. Kyseessä on vain webbisaitin käyttämiseen rakennettu yksinkertaisempi käyttöliittymä, se kannattaisi varmasti toteuttaa myös suoraan webbiin, jotta erillistä appsia ei tarvittaisi. Reilu kymmenen vuotta sitten kaikki ohjelmat piti asentaa paikalliselle koneelle, josta niitä käytettiin. Sitten huomattiin, kuinka kätevää sovellusten käyttäminen on selaimen kautta, jotta niitä ei tarvitsisi asentaa ja päivittää. Mobiililaitteiden kanssa sama kiertokulku on nyt käynnissä, koska heikkojen verkkoyhteyksien ja huonojen selainten ansiosta paikallisesti asennettavat ohjelmat tuntuivat aluksi ainoalta käyttökelpoisilta vaihtoehdolta. Kun yhteydet ja laitteet jatkavat kehittymistä, jaksamme tuskin tulevaisuudessa asennella niihin erillisiä sovelluksia halutessamme katsoa vaikka säätietoja.

Anna: Niin – tulevaisuudessa… Hyvä että appsit opettavat käyttäjäystävällisyyttä, nyt käyttäjät osaavat vaatia sujuvia verkkopalveluja. Do it.

Mind the gap

Joillakin käppi odottaa harrastuksissa ja toisilla työelämässä.

Kun sosiaalinen media tuntuu ajanhukalta ja sanomalehtien näköislehdet tosi kätevältä, on syytä epäillä pientä kuilua teknologian omaksumisessa ja arvostuksessa. Teknologia mahdollistaa yhä saumattomamman ja kätevämmän tavan pitää yhteyttä kavereihin, seurata maailman menoa sekä helpottaa omaa elämää monin tavoin.

Teknologia on viimeisen vuosikymmenen aikana siirtynyt yhä enemmän työkaluksi taustalle alustan ja infrastruktuurin asemaan. Jotta käyttäjä voi myös hyötyä tästä, tarvitaan ennakkoluulotonta kokeilemista, ymmärtämistä ja erilaisten sovellusten kyseenalaistamistakin.

Osaaminen ei ole kiinni iästä, mutta on sillä silti jotain tekemistä sen kanssa, miten hyvin olemme oppineet käyttämään ja haluamaan teknologiaa työkaluna. Halun puuttuminen näkyy toisinaan myös ennakkoluuloisena toimintana. Tätä ennakkoluuloa ruokitaan välillä merkittävästi journalismissa. Lehdissä on paljonkin peloteltu, kuinka sosiaalisen median kautta kaikki salaisuutesi jaetaan maailman tietoon. Joskus pelkkä asian selittäminenkin on tuntunut olevan vaikeaa – jos et salaisuuksisi verkkoon kirjoita, niin ei niitä sinne mistään voi ilmestyäkään. Asenne voi siis vaikuttaa valtavan paljon siihen, miten hyvin uuden teknologian hyötyihin on mahdollista päästä sisään, kun ovea ei uskalla raottaa.

Osaamisen ja iän myötä on syntymässä siis teknologista osaamiskuilua. Kyydistä jääminen voi tarkoittaa ulosjäämistä harrastuksiin liittyvien tapahtumien seuraamisesta, musiikin kuuntelemisesta uusilla tavoilla tai työn tekemisestä uusilla tehokkaammilla välineillä – word ja sähköposti kun tuntuvat edelleen ihan hyviltä välineiltä. Muutamat isot ohjelmistotalot luottavat bisneksessään vielä tähän ymmärtämättömyyskuiluun ja myyvät sen turvin kuilun pohjalla oleville päättäjille vanhanaikaisia ratkaisuja.

Erityisen kummallinen tilanne löytyy naapurimaastamme Ruotsissa. Olemme tottuneet näkemään heiltä isoja ja ennakkoluulottomia ikeoita ja hooetämmiä. Useiden kansainvälisten ohjelmistoyritysten kautta kuuluu viestiä, että Suomi on yksi Pohjosmaiden päämarkkina-alueista Ruotsin ollessa tällä hetkellä marginaalinen alue. Kehittäminen ja uuden teknologian hyödyntäminen tai vaihtoehtoiset tavat asioiden ratkaisemiseen yrityksissä eivät kiinnosta riittävästi, jotta oltaisiin valmiita käynnistämään kehittämisprojekteja. Kiinnostusta asioista keskustelemiseen riittää, mutta asioita yritetään ratkoilla silti vanhoilla välineillä. Isoissakin ruotsalaisissa yrityksissä saatetaan käyttää sovelluksia, jotka Suomessa on kuopattu jo vuosia sitten. On mahdollista, että osa näistä yrityksistä saattaa jäädä tulevaisuudessa ulkomaisten kilpailijoidensa jalkoihin, koska ei pysty kehittämään omaa toimintaansa riittävän tehokkaasti.

Se mikä saattaa tuntua teknologiselta osaamattomuudelta, saattaakin olla ennakkoluuloa ja asenteellisuutta. Jos katsoo, muttei näe. Kuulee, muttei kuuntele. Opettelee, muttei kuitenkaan kiinnosta.

Bitti pillittämään!

Takavuosien tuttu näky. Kuva Cariad Eccleston / Flickr.

Teknologian kanssa minusta tuntuu välillä siltä, että minua pidetään pilkkana ja vielä kaupan päälle tekemäni työ tuhotaan ja hävitetään. Kerrassaan törkeää! Haluan tekoälyn, täydellisen tekoälyn.

Sillä jos tekoälyyn voitaisiin liittää myös kyky tuntea, voisi pitkään odottamani vihdoin toteutua. Jos tietokoneet ja ohjelmat voisivat tuntea, niitä voisi myös rankaista. Voisin venyttää valikoita niin, että ohjelma vaikeroisi. Tässä kohtaa on hyvä todeta, että en hyväksy väkivaltaa missään muodossa, vaikka virtuaalisen ohjelmiston vahingoittaminen on kyllä tullut mieleeni useasti.

Sovellukset vain kiltisti suorittavat meidän käyttäjien tai ohjelmoijiensa ennalta määrämiä asioita. Tottahan tämä, mutta kyllä tunteet ovat välillä silti pinnassa, kun laite tekee omiansa ja sekoilee minkä ehtii, kun pitäisi suorittaa tärkeitä työasioita. Juuri kun olen saanut tekstin kirjoitettua ja yritän tallentaa ohjelma menee “not responding” -tilaan. Juuri kun olen saamassa tärkeän sähköpostin lähtemään, niin sitä ei voitu lähettää eikä myöskään tallentaa. Juuri kun olen presentoimassa, kone haluaa tehdä päivityksen ja päättää buutata automaattisesti kesken esityksen. Juuri kun saan tärkeään puheluun, kosketusnäyttö lakkaa reagoimasta ja virtanappi on ainoa, mikä toimii. Monta kertaa on tullut kännykän näyttöä, monitorin kulmaa ja läppärin kantta nyrkillä hakattua, vaikka siitä mitään apua ole – päinvastoin. Kummallisen primitiivisiä ovatkin ihmisten reaktiot.

Aistivien ohjelmien kiduttaminen olisi sellainen maksullinen lisäominaisuus, jonka ostaisin heti ja käyttäisin ahnaasti. Vaikka tiedän, että tämä aihe on täysin absurdi, niin ajatus lämmittää silti mieltäni. Niin paljon frustraatiota nämä, suoraan itse pahoilaisesta periytyvät laitteet ovat minulle aiheuttaneet. Uskon, että kaupallinen hyödyntäminen tuskin tapahtunee ihan lähitulevaisuudessa ja aihetta ei varmaankaan ole tutkittu kovinkaan laajasti.

Viikolla näin artikkelin, jossa oli etsitty vastausta vanhaan Paavo Väyrysen kysymykseen: “Voiko vitutukseen kuolla?”. Tutkija oli vastannut tähän, että kyllä voi. Kuinkahan iso läjä ihmisiä on siis kuukahtanut näppäimistönsä ääreen, kun sietokyky on yksinkertaisesti loppunut kesken?

Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Motion on tehnyt volcanic.
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.