Avainsana-arkisto: iPad


iPadin turvonneet vuoskarit

Jos on aikaa vain yhteen, tsekkaa Audi. Kuva Audi MediaService

Ammattillisesta innostuksesta ja kiinnostuksesta imutin iPadin sisuksiin yhdeksän tämänkeväistä vuosikertomusta meiltä ja maailmalta.

Ennen kuin riehaannuin kunnolla, piti ihan miettiä, miksi vuosikertomuksia luen ja miksi vielä iPadilta. Vuoskarin tekijänä minua luonnollisesti kiinnostaa vertailla eri versioita, tsekkailla muutamia tiettyjä kohtia ja väijyä kilpailijoiden tietoja – nopeasti, intuitiivisesti ja vaivattomasti. Odotan vuoskarin olevan kokemus, pitäähän sen henkiä luotettavuutta ja valaa uskottavuutta. Vuoskareissa yrityksen maailma on aina upea, kuvat hienoja ja caset kadehdittavia. Toinen kysymys on sitten vaikeampi: miksi lukisin iPadilta. No tällä kertaa silkasta uteliaisuudesta.

Odotin uutta ja ihmeellistä, hilettä ja kilkettä. Täytyy myöntää, että kyllä sain sitäkin. Audi tarjosi oikeaa 360-maailmaa, jossa digielementit leijailivat näytöllä, josta pystyin pyydystämään kivoja videoita ja kauniita kuvia; Wärtsilän vuoskaripaketin magazinesta saatoin ihailla taidokkaasti tehtyjä artikkeleita – ihan kuin oikeasta iPad-lehdestä. Mutta kyllä sitten petyinkin. Muutama iPad-vuoskari oli tehty printtivuoskarin malliin, lukunumeroineen kaikkineen. Enkä voinut edes hyödyntää iPadin asentoanturia näytön suunnan vaihtamiseen. Telia-Sonera epäonnistui pahiten, nimittäin paperinen käyttöliittymä olisi ollut parempi, sillä tätä onnetonta yksilöä ei voinut navigoida, ei suurentaa eikä pienentää, siitä ei päässyt edes pois. Suurin osa vuoskareista oli ihan hyvin toimivia printti-look-a-likeja, joita käyttäessä saattoi pikkuisen eksyä, mutta kivahan oli sipaista sivulta toiselle.

Suurimmaksi ihmetyksen aiheeksi jäi vuoskareiden koko. Tietysti ymmärrän, että jos on ympätty kovasti korkearesoluutioista kuvaa ja pitkiä videopätkiä, koko kasvaa. Suurimmillaan koot olivat useita satoja megoja, mutta melko yksinkertaiseenkin vuoskariin oli saatu uppoamaan yli sata megaa. Yhtenä selityksenä olen kuullut, että InDesign-taiton jäljiltä on koko jäänyt suureksi. Kummallista tehdä verkkomaailmaan printtivälineillä. Tästä ei tule gloriaa tilaajalle eikä tuottajalle. On surku, jos lataamiseen menee enemmän aikaa kuin itse selaamiseen.

Parista pettymyksestä huolimatta tykkäsin monesta vuosikertomuksesta, mutta silti on pakko kysyä, onko vuoskarin käytön perusvaateet kunnossa eli helppo haku, yksinkertainen navigaatio ja faktatietojen hyödynnys. Lisäksi odotin enemmän verkkomaailman mahdollisuuksien hyödyntämistä, kuten jakonappuloita, bookmarkeja, Twitter-feedejä tai interaktiivisia taulukoita. Näitä normi verkkovuoskareissa on jo opittu käyttämään. Valmiilla julkaisupalikoilla on onneksi saatu helposti tehtyä erilaisia navigointeja, jotka ovat jo tuttuja muista iPad-julkaisuista.

Tämän vuoden saaliin perusteella täytyy sanoa, että tekijät ovat liiaksi printtivuoskarin muodossa kiinni ja he ovat unohtaneet vuosikertomuksen lukijan ja digitaalisen välineen mahdollisuudet. Tuntui, että perus miksi-kysymykset  on sivuutettu sillä, että kunhan on saatu julkaistua iPad-vuosikertomus. Varsinkin tällöin kannattaisi huolia, millaisen imagon vuoskari jättää.

Keittiökone kosketusnäytöllä

iPadin avulla kyllä onnistuu. Piparit poikineen. Kuva Availan kotialbumi.

“Mitä tuo täällä tekee?”, parahti puolisoni, kun näki iPadin nojailevan rennosti vedenkeittimeen. Voi, voi, sehän tekee vaikka mitä. Ihan ensinnäkin sillä on ratkaiseva rooli koko joulumenussa, sillä sen monituisissa selainikkuinoissa oli avoinna jouluillallisen annokset perää perää.

Ennen kuin tähän päästiin, olin jo viettänyt yhden illan lukien reseptejä joko suoraan annoksen nimellä googlaamalla tai sitten ruoka-ainesten mukaan etsimällä. Joulupäivän iltapalalle oli näet saatava lohta ja sinihomejuustoa samaan muffiniin. Piparkakkuohjeet vertailin näppärästi, olihan tavoitteena piparit, joita kuvaillaan sanoilla ohut ja rapea. Ja mikä tärkeintä, yksikään ohje ei ole valittu umpimähkään, vaan rankatut reseptit ovat käyneet kovan seulan. Niistä ei löydy yhtäkään poikkipuolista kommenttia ja eikä annoskuvia ole räpsäisty pokkarilla.

iPad liikkui  sujuvasti saarekkeelta liedelle ja liedeltä vedenkeittimen viereen. Spotifyn Merry Christmas Cooking kajahteli kajareista ja jauho pöllysi. Pakko myöntää, että saihan se padi pari osumaan kokkausvuorokauden sessiosta, kun taikinakäsillä pyyhkäisin ohjetta alemmas ja läväytin koko tabletin kansineen jauhotetulle pöydälle. Saapa sekin nyt joulusiivouksen, ja on sen jälkeen taas valmis siistiin sosiaalisen median seuraamiseen pitkinä pyhinä (kunhan nuolen vihreistä kuulista klähmääntynet sormet ensin).

Kaunis keittokirjani on esteettisenä yksityiskohtana edelleenkin telineessään keittiönkulmassa sivut toisiinsa takertuneena.  Auki oli jäänyt ohukaisohje alkusyksyltä. Sitä kun ei tarvitse kommenttien perusteella valita. Valita voi vain hillot.

Paperilehti maistuu puulle

Kuva Availan matka-albumi

Viimeistään liikkuvalla lomallani havahduin siihen, että lehtien pitää olla sähköisiä. Postilaatikkoon jäävät lehdet eivät seuraa minua matkallani – muuten kuin sähköisesti. Nyt sain joka-aamuisen Hesarini suoraan hotellihuoneen sänkyyn, heti kun silmäni aukaisin ja tartuin iPadiin.

Lehden lukijana sähköisyys tukee assosiatiivista ja impulisiivista toimintaani: voin lukuhetkellä merkitä ideat ja kiinnostavat yksityiskohdat muistiin tai välttää parisuhdeväittelyt tsekkaamalla faktat wikipediasta. Olenpa kerran jahdannut artikkelin kuvasta löytynyttä mekkoa sopivasta verkkokaupasta. Ostoksia tekiessäni voin kädenkäänteessä hakea lukemani syksyisen sienipiirakan reseptin tai Härkösen viimeisimmän kirjan arvostelun.

Entä sitten sähköisyys lehdentekijän näkökulmasta? Lehdentekoprosessi muuttuu, kun sähköisesti vastaanotettava lehti ei tarvitse välillä paperimuotoa lainkaan. Viimeisten vaiheiden taitto-, oikoluku- ja painoversioiden kommentit eivät enää olekaan sivujen marginaaleissa, vaan voivat välittyvät uusien työkalujen avulla toimituskunnan, toimituksen ja avustajajoukon kesken. Julkaiseminen nopeutuu, jo yhden tekovaiheen, painamisen, poistumisen myötä.

Lehden levittämiseen sähköisyys tuo uusia kanavia, joihin linkkien vieminen vie luonnollisesti aikaa, mutta samalla lehti saa lisää uusia lukijoita. Sähköisesti lehti liikkuu muutenkin kuin vain pöydänkulmalta paperiroskikseen, kun sitä välitetään linkkeinä verkostoissa ja yhteisöissä. Kun artikkelien asioita haetaan hakukoneista, on niille luvassa ikuinen elämä ja jälleen uusia silmäpareja. Tärkeää lehden saatavuudessa on se, että julkaistut lehdet löytyvät organisaation verkkopalveluista ja ovat selattavissa milloin vain.

Mielenkiintoisia mahdollisuuksia sähköiset lehdet antavat palautteen saamiseen välittömän kommentoinnin, lukijakyselyiden ja järjestelmistä saatavan tiedon muodossa. Kyselyistä kerätty data on parin nappulan painalluksella valmis raportti. Julkaisujärjestelmä kertoo välittömästi tiedon siitä, kuinka moni lehteä lukee – mitä, missä ja kuinka kauan. Verkkopalveluiden seurantatyökaluthan ovat jo opettaneet online-seurantaan.

Tablettien aikakaudella lehdistään sängyssään nauttivien on turha esittää argumentteja paperilehtien puolesta, sillä kevyen ja pienen tabletin mukanaan tuomat ominaisuudet läksyttävät kuusi-nolla rapisevan paperin. Tabletin taustavalo takaa sen, että voin lukea lehteni aamun kajossa tai illan hämyssä ja vielä hipihiljaa. Tekstinkin saan suurennettua silmilleni sopivaa kokoon. Täydelliseen tunnelmaan päästäkseni voin näppäistä vaikka Spotifyn soimaan kuulokkeista.

Tylsä ja vaaraton somejuttu

Laitoin tähän kissan kuvan, koska tykkään kissoista. Kuva stock.xchng

Varoitus: tämä kirjoitus ei sisällä pomminteko-ohjeita eikä pornoa. Vaan on kuvaus tavallisesta some-elämästäni. Arkipäiväni aluksi matkalla työpaikalle käyn junassa kännystä läpi Twitterin ja Facebookin virrat läpi, samalla silmäilen Hesarin ja MTV3:n uutiset. Sitten siirrynkin työn touhuun.

Työkoneen avattuani näpäytän TweetDecin päälle, joka tuo seinäpäivitykset Twitteristä, Facesta ja LinkedInistä. Jos huomaan kiinnostavan otsakkeen viestinnästä tai työtäni koskevan toimialan uutisista, näppään sen auki ja jaan linkin Twitterissä. Ikävä kyllä työpäiväni on niin touhukas, etten ehdi viettämään somessa aikaa. Sen verran olen kyllä selvillä, että seuraavan päivän uutisotsikot olen jo ehtinyt noteerata ja tarpeen mukaan reagoidakin.

Työpäivän jälkeen ennen iltaharrasteita lepäilen sängylläni, jossa iPadista käyn Flipboardin avulla Twitterin poimimat blogikirjoitukset sekä tietotekniikan, viestinnän ja talousmedioiden artikkeleita. Plussasta vilkaisen, mitä keskusteluja somesta käydään. Kävelyllä käynnin ja zumban jälkeen päivitän Heiaheian, saatanpa lisäksi huomauttaa jotain säästä. Juuri ennen unen tuloa selailen vielä iPadin sivuja, kun peukutan kavereille Facessa ja silmäilen viimeiset Twitter-päivitykset. Joskus olen jotain kommentoinut, mutta harvoin, koska ei minulla ole oikein mitään sanottavaa.

Kerran viikossa käyn läpi LinkedInin viestinnän alan keskustelualueet, joista saan ideoita työhön tai blogiin. Viikonloppuisin kirjoitan yhden sähköisen viestinnän blogikirjoituksen, joka on sen verran tylsä, etten saa siihen kuin asiallisia kommentteja tai peukutuksia Facessa. Kukaan ei ole koskaan edes nyrkkiä heristänyt. Olisi tosi jännää, jos joskus uskaltaisin kirjoittaa niin räväkän jutun, että kommenteissa vessakirjotuksetkin kalpenisivat. Mutta totta kai moderoisin kommentin pois.

Vieraiden käyntiä varten  kaivan netistä reseptejä, teatteriesityksiin tai konsertteihin mennessäni lukaisen arvostelut ja matkalle lähtiessäni varmista hotelliarvosteluista, ettei ympäristössä ole melua. Turvallisista nettikaupoista ostan matkoja, kirjoja ja vaatteita, ja varmistan useampaan kertaan, etten ole millään feikkisivuilla. Jos sähköpostin palomuurit ovat rakoilleet, poistan jo otsikon perusteella vähänkään epäilyttävät lähetykset. Viagrat ja salasanakalastelut eivät pääse edes näytölle.

Koska olen niin arkisen tavallinen tyyppi, kartan inhat keskustelupastat lukijanakin; esiinnyn omalla nimelläni, kun en muuta keksi; luen Facesta kavereideni ja sukulaisteni elokuvissa käynneistä ja perheen kanssa olosta. Olisihan se kiva, jos joku joskus räväyttäisi ja kertoisi, miten typerä pomo hänellä oikeasti on. Mutta ei – samanlaisia ne ovat ystäväni ja tuttunikin, tavallisia tylsimyksiä, joilla ei ole mitään vaarallista kerrottavaa. Olen suojassa somessakin.

Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Motion on tehnyt volcanic.
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.