Tämä sipuli ei itketä

Aamiaispöydän sanomalehdet korvautuvat seuraavaksi verkkoversioilla. Kuva: stock.xchg

Miten sinä päädyt verkkolehteen? Nii-in, klikattuasi linkkiä sähköpostin uutiskirjeessä, Twitterissä, Facebookissa tai Ampparissa. Jos juttu on mielestäsi oikein mainio, kihelmöiden lähetät sen ystävällesi tai jaat linkin Facen tai Twitterin kautta. Se kuka ehättää ensin jutun jakamaan, on paras. Mikä on turhauttavampaa kuin huomata mielenkiintoinen juttu, ja sitten todeta, ettei sitä voi levittää yksilöllisenä urlina.

Jos verkkolehden artikkelit eivät ole järkevästi linkitettävissä tai ne on suljettu kirjautumattomilta, niitä ei jaeta silloin kun uutinen polttava eikä niitä löydetä googlettamalla myöhemmin. Verkkolehden yksikkö on mehevä, avoin artikkeli.

Oma mediapäiväni on rikastunut huomattavasti verkkolehtien myötä. Olen valinnut Twitteriin ja personoinut Amppariiin itseäni innostavat mediat. Nämä välineet tuuppavat tietoisuuteeni päivän aikana kymmeniä uutisotsikoita, jotka kilpailevat kiinnostuksestani.

Päiväannoksessa on leipää ja sirkushuveja – ammatillisesti mielenkiintoisia markkinoinnin ja viestinnän, tietotekniikan ja talouden medioita, mutta luonnollisesti sopiva annos iltapäivä- ja juorumedioita. Mukaan olen valinnut myös muutamia pikkupaikkakuntien aviiseja ja politiikkaa, jotka tuovat asioihin erilaista näkökulmaa.

Sähköposteihin kilahtavat uutiskirjeet olen jo unohtanut, koska olen saanut tiedon jo Twitterin tai Ampparien kautta. Samaa kohtaloa olen uumoillut aikaisemmin sanomalehdille. Ne verkkolehdet, joihin päädyn, ovat sivustolta luettavia, ei mitään näytöltä pyydystettäviä näköislehtiä. Käytettävyys on kingi verkkolehdissäkin, luen niitä, joita on helppo käyttää.

Printtilehti kuolee, kun sen heittää paperinkeräykseen. Nettiartikkeli jää elämään, linkkeinä.