Avainsana-arkisto: yrityskuva


Pidä yrityksen somelähettiläitä hyvänä

Kuva Paul Kelly, creative commons

Yrityksen ulkoisesta viestinnästä vastaavat miettivät harmaiden hiusten uhallakin, miten huolehtia halutusta yrityskuvasta ulkoisissa sosiaalisissa medioissa. Perinteisessä ulkoisessa mediassa esiintymiselle on nimetty tietyt henkilöt viestinnästä ja johdosta. Otsikoihin nousevia asioita ennakoidaan etukäteen, ja niihin valmistaudutaan preppaamalla spokesmaneja.

Ulkoisessa sosiaalisessa mediassa työntekijä itse määrittelee oman verkkoidentiteettinsä. Verkkoidentiteetti vaihtelee myös medioittain. Tuntuu, että moni haluaa pitää jonkun kanavan esimerkiksi Facebookin täysin yksityisessä käytössä ja LinkedInissä esiintyy yksityisesti, mutta ammatillisena asiantuntijana, varsinkin keskusteluissa. Tottahan ammattilisen asiantuntijan identiteetin voi rajata koskemaan vain omaa ammattiaan ilman kytköstä työpaikkaan. Yrityksen edustajan identiteetti onkin sitten sovittava organisaatiossa yhteisesti, koska esiintyy yrityksen edustajana ja nimissä.

Vastaavasti jokainen työntekijä itse päättää oman roolinsa sosiaaliseen mediaan osallistumisesta. Myös tässä roolin aktiivisuus vaihtelee yksilöittäin: Google+:ssa saattaa olla hyvinkin aktiviinen osallistuja; Twitterissä seuraaja ja tietoa välittävä; blogien suhteen vain innokas lukija. Organisaation kannalta jokaisella roolilla on tärkeä merkitys. Kuuntelija tuo esille, missä ja mitä organisaatiosta kerrotaan; osallistuja välittää tietoa eteenpäin ja aktivoija taas muokkaa aktiivisesti organisaation mielikuvaa sosiaalisissa medioissa.

Tavoitellun yrityskuvan ylläpidon puolesta kiinnostavin työntekijä on rooliltaan aktiivinen ja verkkoidentiteetiltään ammatillinen asiantuntija, joka sulavasti sukkuloi erilaisissa sosiaalisen median välineissä ja vie organisaatiokuvaa viesteissään ja kommenteissaan. Hän luo positiivista fiilistä omasta organisaatiostaan, ja hänen verkostonsa ovat arvokkaita esimerkiksi yrityksen rekrytoidessa sosiaalisessa mediassa.

Yrityksestä luonnollisesti riippuu, miten se suhtautuu itseään käsittelevään some-kirjoitteluun. On selvää, että organisaatiot ja varsinkiin niiden jäsenet tarvitsevat tukea yhteisöllisesti tuotettuun ulkoiseen viestintään – hyvässä yhteistyössä. Koska sosiaalisiin medioihin osallistuminen on jokaisen itsensä määrittelemää, ei rajaavaa ohjeistusta voi ulottaa muuhun kuin yritykseen liittyvään kommentointiin. Kannustus ja avoin ilmapiiri ovatkin sitten toinen juttu, eikä se helpoin. Yrityskuva ja varsinkin työnantajakuva ovat jokaisen organisaatiossa toimivan yhteinen asia.

Some badwill

Untuvikon askeleet horjuvat sosiaalisessa mediassakin. Kuva: stock.xchg

Kun somesta halutaan helposti (ja halvalla) huomiota, saattaa tulos lipsahtaa suunnittelematta enemmän bad- kuin goodwillin puolelle niin yksityisillä henkilöillä kuin yrityksillä. Yksityishenkilöiden arkipäiväisen tylsät Face- tai Twitter-päivitykset eivät tuo kellekään gloriaa, karmivista kuvista puhumattakaan. Loivaliikkeisen urheijaimago ei nouse Heiaheian avulla, jos päivitysaiheena ovat pelkät koiranulkoitukset puolison kanssa. Ammatti-identiteetti jää hämärän peittoon, jos LinkedInissä on vain muutama kontakti, ja nekin muille tuiki tuntemattomia oudoista organisaatioista.

Eduskuntavaalien aikaan oli hauska seurata untuvikkoja twiittaajia, jotka eivät saaneet edes twiitin linkkiä kuumaksi tai sitten saivat aikaiseksi pelkän linkin. Samaan aikaan yleistäkin hohotusta sai aikaa blogahdus mannerlaattojen päälle rakennetuista ylivoimaloista. Ei kyllä aina onnistu organisaatioidenkaan blogit. Asiantuntijoiden osaamattomuudet sekä huonot ja huolimattomat kirjoitukset paljastavat armottomasti ammattitaidottomat työntekijät.

Facessa yrityksille huonoa kuvaa tuovat useimmiten pieni seuraajien määrä ja harvat päivitykset. Aktiiviseksi profiilia ei saa, vaikka pakottaa pelokkaat työntekijät ja kiltit perheenjäsenet tykkäämään omasta organisaatiostaan. Tykkäysten epätoivoinen kalastelu haisee kauaksi, varsinkin jos se on yhdistetty sähköpostien allekirjoituksiin ja sähköpostin aiheena on reklamaatio. Tykkääjien uskollisuutta ei ruoki, jos marraskuuussa on luvannut, että tykkäämällä saat paljon kaikkea kivaa ja seuraavan puolenvuoden aikana julkaisee muutaman mainoksen.

Someanalyysit kertovat konkreettiseti keskustelupalstojen sävyn. Jos organisaatioon liittyvät keskustelugraafit helottavat punaista, on syytä miettiä, miten muuttaa omaa tuotetta tai toimintaa. Ja jos laadullisempi analyysi osoittaa, että yritystä herjataan tuoteturvattomuudesta, kannattaa ottaa osaa keskusteluun. Korventavat kommentit saavat jokaisen vertaisarvioita hakevan harkitsemaan uudemman kerran.

Ilahdun kovasti, jos silmiini pistää yrityksen verkkosivulla Twitter-namiska, jonka toivon johtavan aktiivisesti twiittaavan organisaation profiiliin. Mutta jos namiskaa painettuani saankin Twitterin viestikenttään yrityksen urlin, olen kovasti pettynyt, eikä url taatusti liikahda toimestani suosituksena eteenpäin.

Badwilliä syntyy, kun sosiaalisen median kanavaa ei käytetä sen luonteenmukaisesti: Twitter suoltaa harvoin ja staattista tietoa, Facessa ei ole seuraajia eikä keskusteluja käydä, LinkedInin kontakteja ei ole tai blogista ei irtoa ajatusta eikä oivallusta. Bad on käännettävissä goodiksi, kun miettii, miten mediat tukevat omaa toimintaa, miten niissä viestitään ja missä mediassa omat kohderyhmät ovat. Jossain ne kuitenkin ovat.

Rekry työnantajakuvaa rakentamassa

Työnhakija haistaa ilmoitusten etäännyttävät kuvapankkikuvat, vaikka ne kuinka hymyilisivät. Kuva Stock.xchng

Rekrytointi rakentaa työnantajakuvaa tehokkaasti, sillä työtä hakeva imee kaikki pienetkin vihjeet ja vinkit, mitä on saatavissa, jotta voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen haastattelijoihin tai arvioida, miten itse tulevaan työpaikkaan sopeutuisi.

Avoimen työnpaikan ilmoittaminen on ensimmäinen vinkki: käyttääkö organisaatio perinteisiä vai sähköisiä kanavia. Onko avoimen työpaikan kertomiseen valittu näyttävä ilmoitus Hesarista yrityskuvaa kiillottamaan vai käytetäänkö luovempia menetelmiä innovatiivisen yrityksen merkkinä?

Eri rekrykanavia on osattu hyödyntää monipuolisesti pitkään – hetkeen tarttuville korea printti kertomaan kasvavasta yrityksestä, paikkavahtien käyttäjille ja satunnaisille surffareille sähköiset kanavat, ammattilaisia koukuttamaan liittojen ja yhdistysten jäsenille suoraan suunnatut täsmäiskut. Oikean ihmisen löytäminen Hesarin ilmoituksen avulla on yhtä epäaitoa kuin Radio Rockin aamujuontajan hakeminen on Oikotiellä.

Sosiaalista mediaa osataan jo hyödyntää suosittelijoiden toivossa Twitterissä tai maksamalla tarkkaan kohdistettuja Facebook-mainoksia vaikka rock-asennetta tuoville Apulannan faneille. Tehokas some vaatii tietysti jo valmiiksi tunnettua ja houkuttelevaa yrityskuvaa eikä ole pikatie onnistuneisiin työntekijäkauppoihin.

Työhakemuksiin vastaaminen antaa hakijalle esimakua yrityksen tavasta toimia. Luonnollisesti henkilökohtainen vastaus rekrytoivalta henkilöltä lämmittää eniten ja luo heti suhdetta hakijan ja rekrytoivan välille. Täällähän välitetään ihmisestä. Automaattivastaus rekrytoivalta henkilöltä on seuraavaksi paras vaihtoehto, kunhan näihin koneposteihin on muutamia variaatioita, ettei saa seuraavalla kerralla jälleen samoilla sanoilla pahoitteluja. Tuntuu tehokkaalta. Ikävintä on olla vastaamatta hakijalle mitään, koska silloin hakijaparalle jää kalvamaan pelko siitä, että huolellisesti hinkattu hakemus on hävinnyt bittiavaruuteen. Taitaa jäädä ihmiset kiireessä unohduksiin. Kolmen aallon vastaukset kertovat harkitusta prosessista: viesti hakemuksen saavuttua, viesti haastattelujen käynnistyttyä ja viesti rekrytoinnin päättyessä.

Haastatteluista hakija saa eniten vihjeitä mahdollisesta tulevasta työpaikastaan. Sanattomia viestejä satelee haastattelupaikasta, -ajasta, -tarjoiluista, -osallistujista ja varsinkin haastattelijoiden välisestä kommunikaatiosta ja kysymyksistä. Kysymyksillä on kiva kikkailla ja myhäillen tarkkailla jännittävän hakijan reaktioita. Kysymykset paljastavat rekrytoijan välittömästi: laittomat kysymykset kertovat epäammattimaisuudesta  ja näppärät kysymykset epäasiallisuudesta.

Haastattelijoiden määrä ja roolit kannattaa harkita, sillä jos hakijaa hyppyytetään useassa haastattelussa, jossa kysytään samat kysymykset, kylvetään epäilys päätöksenteosta ja luottamuksesta esimiehistöön. Jos haastattelussa haluaa testata haastateltavaa paha poliisi / hyvä poliisi -taktiikalla, kannattaa laittaa rekrykonsultit pahan rooliin, pahasta pomosta ei näet toivu ikinä.

Tuli hakija valituksi tai ei, hakijalle jää voimakas tunne rekrytoivasta yrityksestä. Huonoa kohtelua koettuaan hakija inhoaa yritystä lopun ikäänsä ja muistaa kertoa kokemansa kaikille kiinnostuneille. Hyvän rekryn jälkeen on mukava aloittaa uusi ura ja alkaa perehtyä yritykseen jo heti sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ensimmäistä työpäivää odottaessa.

Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Motion on tehnyt volcanic.
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.