Kaunis Köningssee

Mahtavimmat vuoristomaisemat voin luvata Etelä-Saksasta Köningsseen kulmilta, jossa seikkailimme kesällä 2018. Königssee on helppo saavuttaa esimerkiksi lentämällä Müncheniin tai Saltzburgiin. Tällä kertaa me laskeuduimme Müncheniin, ja hurautimme sieltä suorilla Königsseen rannalle. Olimme varanneet hulppeasti majapaikan aivan järven rannalta. Vasta kilometri ennen kylään saapumista meille selvisi, että hotellille ei ollut muuta tietä kuin se kilometrin kävelytie,…

Samppanjan syntysijoilla

Matkustimme samppanjan syntysijoille Epernayhin kesällä 2017. Olimme matkanneet autolla yli Itämeren ja läpi Saksan. Kohteena oli samppanjan pääkaupunki, joka kuulostaa ylelliseltä ja hohdokkaalta, mutta totuus olikin yllättävän teollista ja raskasta maataloutta. Totta kai samppanjan pääkaupungissa on hieno pääkatu, jota reunustavat ikiaikaiset samppanjan valmistajien linnat. Mutta niiden takaa löytyykin suuret tuotantotilat. Itse kaupunkia ympäröi silmänkantamattomiin viinitarhoja,…

Maata pitkin Moseliin

Matkustimme kesällä 2017 viiniretkille Saksaan Moselin rannoille ja Ranskan samppanjamaille. Otimme auton alle, jotta pystyisimme tuomaan takakontin täydeltä valkkaria ja samppanjaa. Menomatkalle varasimme laivan Vuosaaresta Lybeckiin. Reissun aluksi valinta oli osuva, sillä hiljakseen merta kyntävä rahtialus saattoi mielen lomamoodiin – netti ei toiminut, joten puolentoista vuorokauden aikana luimme kirjoja ja poljimme kuntopyörää pikkuruisella kuntosalille. Lybeckissä…