Elonmerkki#: Intohimo killerituotteiden ja -palvelujen bensiininä

Jos intohimo on työntekemisen asenteena, ei tarvitse olla asiantuntija tehdäkseen killeriä. Cristian Lindholm kertoi esimerkin Fjordnetissä tehdystä amerikkalaisen jalkapallon pelistä, jonka teki henkilö, joka ei ollut ennen toimeksiantoa nähnyt yhtään jenkkifudispeliä. Muutaman tv-pelin, oluen, sääntöjen ja excelin jälkeen syntyi peli, joka herätti välittömän positiivisen reaktion. Hänellä oli intohimo tekemiseen. Intohimo lähtee jo briefistä. Palvelusuunnittelijoille tyypillinen…

Elonmerkki#: Verbaali kohtaa designin neukkareissa

Dekaani Helena Hyvönen Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta määritteli, että muotoilu on käyttäjälähtöisyyttä eli otetaan huomioon erilaiset käyttäjät ja heidän tarpeensa. Tämä on myös viestinnän lähtökohtia. Hyvösen mukaan muotoilu puhuttelee ihmistä, kuluttajaa ja vastaanottajaa. Muotoilu kykenee parhaimmillaan tekemään asiat, esineet, ympäristöt, viestit ja prosessit ymmärrettäviksi, yksinkertaisiksi ja yksilön kannalta hallittaviksi. Designin verbaalistaminen on mielenkiintoinen juttu. Hauskimpia esimerkkejä…