Kaunis Köningssee

Mahtavimmat vuoristomaisemat voin luvata Etelä-Saksasta Köningsseen kulmilta, jossa seikkailimme kesällä 2018. Königssee on helppo saavuttaa esimerkiksi lentämällä Müncheniin tai Saltzburgiin. Tällä kertaa me laskeuduimme Müncheniin, ja hurautimme sieltä suorilla Königsseen rannalle. Olimme varanneet hulppeasti majapaikan aivan järven rannalta. Vasta kilometri ennen kylään saapumista meille selvisi, että hotellille ei ollut muuta tietä kuin se kilometrin kävelytie,…

Maata pitkin Moseliin

Matkustimme kesällä 2017 viiniretkille Saksaan Moselin rannoille ja Ranskan samppanjamaille. Otimme auton alle, jotta pystyisimme tuomaan takakontin täydeltä valkkaria ja samppanjaa. Menomatkalle varasimme laivan Vuosaaresta Lybeckiin. Reissun aluksi valinta oli osuva, sillä hiljakseen merta kyntävä rahtialus saattoi mielen lomamoodiin – netti ei toiminut, joten puolentoista vuorokauden aikana luimme kirjoja ja poljimme kuntopyörää pikkuruisella kuntosalille. Lybeckissä…

Pitkä matkapäivä 3: Hikeä pukkaa lentokentällä

Juna pysähtyi lentoasemalle puoli tuntia ennen lennon lähtöä. Otin tukevan otteen kassista, ja täyttä juoksua liukuportaita lähimmälle lähtöselvitystiskin näköiselle. Siellä pyöriteltiin ryhmänä päätä, että liian vähän aikaa lennon lähtöön. Terminaalin pääaulan alakerrassa olisi kuulemma toimisto, jossa voitaisiin ehkä auttaa. Lähdin juoksemaan kovaa vauhtia pääaulaa kohti, matkaa oli varmaan toista kilometriä kaikkine portaineen. Päästessäni paikalle kaikki…