Pitkä matkapäivä 3: Hikeä pukkaa lentokentällä

Frankfurtin lentokentän rautatieasema. Täältä vain täyttä juoksua etsimään terminaalia ja lähtöporttia. Kuva: Heidas / Wikimedia Commons.

Juna pysähtyi lentoasemalle puoli tuntia ennen lennon lähtöä. Otin tukevan otteen kassista, ja täyttä juoksua liukuportaita lähimmälle lähtöselvitystiskin näköiselle. Siellä pyöriteltiin ryhmänä päätä, että liian vähän aikaa lennon lähtöön. Terminaalin pääaulan alakerrassa olisi kuulemma toimisto, jossa voitaisiin ehkä auttaa. Lähdin juoksemaan kovaa vauhtia pääaulaa kohti, matkaa oli varmaan toista kilometriä kaikkine portaineen.

Päästessäni paikalle kaikki tiskit olivat suljettu, lukuunottamatta jotain paketti- ja eläinkuljetusten tiskiä. Menin sinne ja kerroin, että minun pitäisi päästä kokoukseen. Virkailija soitti jonnekin, mutta totesi hetken päästä, ettei pysty tekemään mitään, koska lennon lähtöön on vain parikymmentä minuuttia aikaa. Saisin kuulemma lipun lähtöportilta, mutta sinne ei taas pääse turvatarkastuksen läpi ilman lippua. Mietin sekunnin ja päätin yrittää.

Menin juoksujalkaa täysin tyhjälle turvatarkastusalueelle, ja näytin ovella olevalle kaverille aamulla saamani listaa lentoaikatauluista. Hän ei ollut kovin vakuuttunut, joten esittelin myös henkilöllisyystodistustani ja työnnyin päättäväisesti eteenpäin hänen estelyistään huolimatta. Sitten vauhdissa laukku hihnalle ja metallinpaljastimen läpi. Koska alue oli tyhjä, portti oli laitettu automaattipiippaukselle, normaalisti minulle eivät portit piippaile. Ylimääräinen pieni viivästys, ja sitten jälleen juoksin kohti lähtöporttia.

Lähtöportille vihdoin päästyäni kerroin aamun sähläyksestä lipun kanssa ja näytin Tukholmassa saamaani lippulappusta Lyhyen koneen naputtelin jälkeen selvisi, ettei minusta ollut ilmeisesti kyseisen lennon osalta järjestelmässä mitään mainintaa. Koska eri lentoyhtiö oli myynyt kyseisen lennon, ei tietoja ollut siirtynyt mihinkään suuntaan. Tiskillä alkoi kiivas soittelu eri numeroihin, jotta minulle saataisiin lippu päivän viimeiselle lennolle Suomeen. Kymmenen minuutin soittelun jälkeen tiedot saatiin naputeltua järjestelmään ja minulle lippu käteen.

Hikipisarat hiustenkärjistä putoillen kävelin koneeseen ja kerroin stuertille, että päivän matkustaminen ei ole mennyt aivan putkeen. Siihen tuli myös lentäjä ihmettelemään ja lupasi, että tämä lento olisi ajallaan Helsingissä. Lentoemäntä etsi minulle mukavan väljän paikan exitin vierestä, ja olimme Helsingissä reilusti etuajassa perillä. Vihdoin sain hieman apetta lentosämpylän muodossa. Kurvattuni moottoritieltä kotiin kolmen aikaan yöllä, en jaksanut enää rakennella sen ihmeempää iltapalaa itselleni, vaan painuin suoraan vaimon viereen nukkumaan. Olipa hikinen dietti- eikun kokouspäivä.

Inhoan julkisia kulkuvälineitä, ja tämän kokemuksen jälkeen vielä entistä enemmän. Niissä on hankalia aikatauluja, ne lähtevät kummallisista paikoista ja niitä pitää pystyä vaihtamaan sulavasti. Siitä aiheutuu stressiä ja ärsytystä, kun matkustajia vielä pompotetaan vaihtuvien aikataulujen, laiturien, lippuautomaattien ja toimimattomien verkkosovellusten välillä. Tässä pieni esimerkki lyhyestä pyrähdyksestä Saksaan ja takaisin.

Advertisements

About Ville Availa

CEO @ Ambientia
%d bloggers like this: