Kiuluklubi ry perustettiin keväällä 2004. Siitä tuli nyt kuluneeksi kymmenen vuotta. Kymmenessä vuodessa olemme saunoneet uskomattoman määrän hienoja saunoja Suomessa ja ulkomailla. Eniten mieleeni ovat jääneet varmasti vanhat pimeät savusaunat, joissa on tunnelmaa. Toki vanhat yleiset saunat kuten Rajaportti ja Harjutori ovat aivan omassa luokassaan. Lasiseinät, valaistut kiulut ja hassut jakkarat saunassa eivät ole klubiamme…
Avainsana: savusauna
Maailman parhaaksi sanottu sauna
”Piti tehdä Muuramen paras, mutta sitten päätettiinkin tehdä maailman paras.” Näin kertoi Kivitaskun isäntä saunan terassilla rakennusta esitellessään. Aika suuria sanoja. Ainakin näin kahden saunaseuran jäsenen kuultavaksi. Yleensä isäntä lisää tähän vielä kuuluisat sanat: ”tässä voi saunoa vielä seuraavana aamunakin”. Olen kuullut sanat kymmeniä kertoja ja myös kaatanut ämpärillä vettä täysin kylmentyyneeseen kiukaaseen illalla. Olimme…