Pakko saunoa 100 saunaa

logo-kiuluklubi

Kiuluklubin tarkoitus on saunoa 100 saunaa vuoden 2014 aikana juhlavuoden kunniaksi. Saunoja on kerätty blogiin 100Saunaa.

Kiuluklubi ry perustettiin keväällä 2004. Siitä tuli nyt kuluneeksi kymmenen vuotta. Kymmenessä vuodessa olemme saunoneet uskomattoman määrän hienoja saunoja Suomessa ja ulkomailla. Eniten mieleeni ovat jääneet varmasti vanhat pimeät savusaunat, joissa on tunnelmaa. Toki vanhat yleiset saunat kuten Rajaportti ja Harjutori ovat aivan omassa luokassaan. Lasiseinät, valaistut kiulut ja hassut jakkarat saunassa eivät ole klubiamme juurikaan puhutelleet.

Yhdistyksen juhlavuoden kunniaksi aloitimme vuoden alussa kampanjan saunoa 100 eri saunaa vuoden aikana. Tarkoitus ei ollut luonnollisestikaan, että koko yhdistys ahtautuisi kerralla jokaiseen saunaan, mutta saunomassa pitää olla kuitenkin pienestä yhdistyksestämme ainakin kaksi jäsentä. Ison saunamäärän saunominen vuoden aikana tukee myös yhdistyksen missiota, joka on maailman parhaan saunan etsintä. Huomatkaa tässä kohtaa sana ’etsintä’ – toivomme, ettei matka koskaan loppuisi.

Olemme saunoneet tätä artikkelia kirjoittaessani noin 30 eri saunaa, joten hieman jäljessä ollaan. Jos haluat kutsua klubimme saunaasi tai sinulla on vinkata meille saunomisen arvoinen sauna niin laita viestiä tulemaan!

Kiuluklubi saunoi 2006 Kuusaankoskella telttasaunassa, jossa oli kaksi jatkuvalämmitteistä kiuasta.

Kiuluklubi saunoi 2006 Kuusaankoskella telttasaunassa, jossa oli kaksi jatkuvalämmitteistä kiuasta.

Jokaisesta saunasta otamme tai hankimme jonkinlaisen kuvan ja julkaisemme listaa 100 Saunaa -blogissamme. Kaikista saunoista ei ole mitään sisäkuvaa saatavissa, koska ymmärrettävästä syystä emme voi rynnätä kameran kanssa saunojien keskelle vaikkapa kylpylään kuvaamaan. Loppuvuodesta meillä on toivottavasti hyvä kokoelma kuvia ja kommentteja koossa.

Vielä on 70 saunaa jäljellä, joten saunottavaa riittää!

Advertisements

About Ville Availa

CEO @ Ambientia
%d bloggers like this: