Maailman parhaaksi sanottu sauna

Valtavia isoja haapoja

Valtavia haapoja väärin päin kattoa tukemassa. Koko sauna näyttää kelolta, muttei ole.

”Piti tehdä Muuramen paras, mutta sitten päätettiinkin tehdä maailman paras.” Näin kertoi Kivitaskun isäntä saunan terassilla rakennusta esitellessään. Aika suuria sanoja. Ainakin näin kahden saunaseuran jäsenen kuultavaksi. Yleensä isäntä lisää tähän vielä kuuluisat sanat: ”tässä voi saunoa vielä seuraavana aamunakin”. Olen kuullut sanat kymmeniä kertoja ja myös kaatanut ämpärillä vettä täysin kylmentyyneeseen kiukaaseen illalla.

Olimme Kiuluklubin porukalla perinteisellä kesäreissulla, jossa saunotaan viikonlopun aikana aina useampia saunoja. Reissu oli sinänsä juhlallinen, koska kyseessä oli järjestyksessään yhdistyksen kymmenes kesätapahtuma. Olemme saunoneet tällä porukalla jo lähemmäs sata saunaan.

Tämä Kivitaskun Haiku-sauna teki minuun kuitenkin vaikutuksen. Elementit sopivat niin hyvin yhteen ja saunomista oli mietitty kokonaisvaltaisena kokemuksena.

1. Rakennus: Tämä Haiku-sauna oli vaikuttava kokemus, joka lähti jo itse harvinaislaatuisesta rakennuksesta. Se näytti ulkoa päin, kuin se olisi rakennettu kelosta. Isäntä oli kuitenkin kiertänyt ympäri Suomea ostaen yksittäisiä valtavia haapoja, joista oli sitten otettu kuori pois ja osa käännetty jopa juurineen ylösalaisin terassin kattoa kannattelemaan.

Haiku-saunan ovi

Haiku-saunan pieteetillä tehty ovi.

2. Paikka: Sauna oli rakennettu jännittävään paikkaan jyrkän kallion kylkeen, jolloin vain saunan etuosassa oli lattia ja loppurakennus oli täysin jyrkän kallion päällä. Kallio näkyi valaistuna lauteiden alta. Vieressä oli virkistävä lampi, jonka vuoksi saunomiskokemusta on mukava jatkaa pidempäänkin.

3. Kiuas: Kiukaan suunnittelussa oli ollut mukana keramiikka-ammattilaisia, joten kiuas muistutti rakenteeltaan kuulemma enemmän keramiikkauunia kuin kiuasta. Kertalämmitteinen suuri kiuas on rakennettu useista erilaisista kivikerroksista. Sisimpien luonnonkivien ollessa lämmityksen jälkeen punahehkuisia ei kiukaan pintakerros tuntunut juurikaan lämpimältä. Saunan rakentaja oli ymmärtänyt, että saunassa lämmitetään nimenomaan kiukaan kiviä eikä saunan seiniä.

Kiuasta lämmitettiin saunan ulkopuolelta neljän tunnin ajan ja kun häkälöylyjen jälkeen menimme saunomaan avattiin kiukaan yläosaan rakennetusta huuvasta kolmion muotoisen luukut, jotta löyty pääsi saunaan sisään eikä piipusta ulos. Kivitaskun tilalla saunaa kutsutaan savusaunaksi, vaikka savut eivät tulekaan lämmitysvaiheessa saunaan sisälle. Kiuas on kertalämmitteinen, kuten savusaunassa, mutta savusauna tämä ei kuitenkaan ole.

Saunan valtava kiuas lämmitetään ulkokautta.

Saunan valtava kiuas lämmitetään ulkokautta.

4. Löylyt heitettiin vääntämällä lauteilla olevaa vesihanaa, jolloin huuvaan rakennettu vesisuihku sumutti punahehkuisille kiville vettä. Ääni oli kuin rakettimoottorista, mutta löylyt eivät. Löylyt levisivät uskomattoman samettisina kaikkialle saunaan ja vieläpä niin, että jalat saivat saman verran löylyä kuin pääosasto.

5. Löylyhuone: Löylyt tulivat kovemmin yhteen kulmaan rakennetulla parvekkeella, jossa oli liikuteltavia penkkejä ja kattohirsistä johtuen miedoimmat lähellä kiuasta. Jokainen pystyi siis etsimmään parillekymmenelle hengelle suunnitellusta saunasta oman mukavan paikkansa.

6. Yksityiskohdat: Saunan hienoista yksityiskohdista pitää mainita ainakin levät ja matalat ikkunat kolmeen eri suuntaan, joten vieressä oleva metsikkö ja lampi näkyivät lauteille. Lisäksi pukutilojen naulakko oli tehty hauskasti puukon kahvoista, jotka olivat ikään kuin terää myöten upotettu hirteen. Saunan terassilta taas löytyi tilalla asuvan puusepän taidokkaat pöydät kiviupotuksineen.

Lauteet kohoavat korkealle

Lauteet kohoavat korkealle ja tarjoavat mukavan väljät tilat ja jopa siirrettäviä penkkejä.

Nautimme saunan lämmöstä seitsemän ja puolen tunnin ajan. Ilmaa riitti, löylyt olivat mitä mainioimmat ja kiuas ei kyykännyt, ei sitten millään. Puolen yön jälkeen aivan hurmoksessa olevan klubimme joutui vetäytymään yöpuulle, mutta sauna olisi vielä jaksanut. Samassa saunassa yhdistyksemme ei sauno yleensä toista kertaa, mutta nyt joudumme poikkeamaan tästä säännöstä. Suosittelen erittäin lämpimästi.

Advertisements

About Ville Availa

CEO @ Ambientia
%d bloggers like this: