Pärräämistä, osa 1: Ensi kerta yllätyksenä

Ensimmäistä kertaa oikean moottoripyörän ohjaimissa Ahveniston radalla polttareissa 2009.

Moottoripyörä oli pyörinyt mielessäni jo vuosia. Siis vauhdikasta sporttista menoa. Valtatiellä liikkuvat sohvat, leväsarviset harrikat tai enskapyörät eivät sykähdytä. Sporttipyörä sen olla pitää.

Auton ajokorttini sain käteeni samana päivänä, kun täytin 18. Valitettavasti muutamaa vuotta liian myöhään saadakseni sen moottoripyörän ajamiseen vaadittavan A:n kaupanpäällisinä, kuten monet minua vanhemmat. Pyöräkortin ajaminen, tai oikeastaan kynnys saada itsensä uudestaan autokouluun viivästyttivät asiaa vuosikausia. Eihän sinne penskojen sekaan viitsinyt enää aikamies lähteä.

Ilmeisesti olin puhunut asiasta sen verran useasti, että vaimoni (silloin tyttöystäväni) osti minulle muutama vuosi sitten komeat ajohanskat syntymäpäivälahjaksi. Silloin ajattelin mennä hoitamaan sen kortin nyt heti pois päiväjärjestyksestä, mutta asia vain jotenkin aina siirtyi eteenpäin.

Pari vuotta sitten järjestelimme häitämme, ja olin tulossa kiireisen palaveripäivän jälkeen kotiin, sillä meidän piti mennä tapaamaan hääkuvaajaa. Ajaessani pihaan talomme edessä oli moottoripyöräilijä jotain odottamassa. En kuitenkaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaan kurvasin pihaan ja harpoin sisään. Silloin kuulin, että minun piti pistää ajokamat päälle ja hypätä moottoripyörän kyytiin, sillä kuvaajan tapaaminen olikin vasta seuraavana päivänä.

Tässä vaiheessa ajattelin luonnollisesti, että nyt minua ajelutetaan pyörän kyydissä ympäri kaupunkia ja sitten päädyn tekemään jotain muuta. Enhän ollut koskaan moottoripyörää ajanut ja kaverien mopoillakin vaan pieniä lenkkejä. Hyppäsin siis työkaverin kyytiin, ja lopuksi kymmenen kilometrin ajelun jälkeen saavuimmekin Ahveniston moottoridalle. Se oli yllättävää, koska rata sijaitsee melko lähellä paikkaa, josta lähdimme liikkeelle. Ahvenistolla meitä odotti innokas polttariporukka, pari moottoripyörää sekä ajo-opettaja. Oho, olin tainnut mainita moottoripyörähaaveesta myös muutamalle kaverilleni.

Ensin pääsin testaamaan pienemmällä piikillä, miltä pyörän hallinta yleensä tuntuu. Sen jälkeen sitten isomman koneen selkään. Aika hurjaltahan se tuntui ekaa kertaa kokeilla, miltä tuntuu käännellä kahvasta 10 000 kierrosta. Autojen kanssa kun on tottunut aika erilaiseen menoon, vaikka nilkka suorana olisikin liikkeellä. Ajelun aikana rupesi vielä satamaan, mutta en sitä tainnut juuri edes huomata, oli sen verran jännittävää ajella parkkipaikkaa ympäri.

Ajoni aikana radalla, siis sille varsinaiselle moottoriradalle, sekä varikkoalueella alkoi kertyä runsaasti muita pyöriä. Tässä vaiheessa opettaja nykäisi pyörästäni autokoulun kolmion irti ja sanoi, että hyvin se menee ilmankin. Varmaan muutamat saattoivat varikolla hieman ihmetellä, mitä ihmettä kaveri sahaa tuota parkkialuetta eestaas, vaikka on tultu moottoriradalle ajamaan.

Ajamisesta jäi erittäin positiivinen fiilis ja pyörän hallinnan tunne, vaikka en sinä kesänä enää pyörän päälle ennättänytkään.

Mainokset

About Ville Availa

CEO @ Ambientia

One comment

  1. Päivitysilmoitus: Pärräämistä, osa 2: Tunnilla junnujen kanssa « Tämä sipuli ei itketä

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: