Tulipa tehtyä pikainen työmatka Suomesta Californiaan ja takaisin. Valitsimme ranskalaisen lentoyhtiön hyvien aikataulujen ja vaihtoaikojen johdosta – olisi pitänyt muistaa paikalliset aikataulut.

Mannertenväliset lennot ovat olleet minulle yleensä positiivinen kokemus. Koneissa on ollut tekemistä, ja välipalaakin on riittänyt. Odotukset olivat siis varsin korkealla, sieltä tultiin sitten alas.

Pariisissa odotettiin ensin tunti koneeseen pääsyä ja sitten seuraava tunti meni lähes 450 matkustajan sullomisessa paikoilleen. Kone edusti Boengin jumbojen vanhempaa melkoisen nuhjuista osastoa. Matkustajille ei siis ollut tarjolla sähköä eikä viihdekeskustakaan. Tämä tarkoitti, että töiden teko tai elokuvien katselu ei ollut mahdollista. Aika pitkät 12 tuntia istua paikallaan ja lukea lehteä.

Tarjoilutkin sujuivat vähän ranskalaiseen tapaan. Ensimmäinen ruoka tarjottiin heti nousun jälkeen, mutta sen jälkeen välipaloja ei enää tarjoiltukaan matkustajille. Välipaloja oli toki  hieman yhdellä sivupöydällä, josta ne katosivat nopeasti lähimpiin suihin. Seuraava varsinainen ruoka tarjottiin yhdeksän tuntia ensimmäisen jälkeen niin nopeasti, että edes kahvia ei saanut, koska kaikki piti kerätä kiireessä pois laskeutumisen takia.

Kun kone sitten laskeutui vasemmanpuoleiset pyörät edellä, pompun seurauksena reppuja tipahteli avautuneista matkatavaraluukuista, ja ranskalaiset taputtivat joukkona – olihan lento vihdoin ohi.

Sinne ja takaisin

Takaisin tullessa kentällä odotti kaksi saman lentoyhtiön konetta rinnakkain maailman suurin matkustajalentokone A380 ja paljon pienempi A330. Molemmat olivat menossa samaan paikaan, ja tarkoitus oli lähteä melkein samaan aikaan. Meillä oli liput tuohon pienempään versioon, jolla oli tosin kontolla kaksi tuhoisaa onnettomuutta kahden viime vuoden ajalta. Tunti ennen lähtöämme kuitenkin ilmoitettiin, että uusi iso A380 onkin rikki ja lähtee pari tuntia myöhässä.

Tällä kertaa pääsimme melkein ajoissa koneeseen, joka ei ollut yhtä uusi, kuin tuo kentälle jäänyt, mutta melko moderni kuitenkin. Olimme saaneet paikat myös kyseisessä koneessa olleeseen premier-luokkaa, joka oli heti busineksen takana. Tällä kertaa matka oli todella miellyttävä leveine penkkeineen ja pöytineen. Palvelu pelasi ja sähköäkin riitti.´

Kun sitten laskeuduimme Pariisiin jonkun verran aikataulusta myöhässä, meillä oli 35 minuuttia aikaa seuraavan lennon lähtöön. Tehtävä vaikutti varsin haasteelliselta, sillä meidän piti mennä ensin passintarkastukseen, sitten vaihtaa terminaalia, tsekata seuraavalle lennolle ja juosta turvatarkastukseen. Näköjään Charles De Gaullen voi juosta kaikkine turvatarkastuksineen läpi puolessa tunnissa. Se edellyttää tietysti pikajuoksua väkijoukossa, kiilaamista turvatarkastusjonon ohi ja äänen korottamista virkailijoille. Kun pääsimme jatkolennolle, työkaverin leuasta vain tippui hikipisaroita, sen verran piikkareita olimme joutuneet terminaalien välillä käyttämään.