Lähdin päivän kestävälle työmatkalle Saksaan. Olin varannut aamulennon Helsingistä Tukholman kautta Frankfurtiin, sillä se lähti myöhemmin kuin suora lento. Kurvasin autolla lentokentän parkkihalliin, ja kuljin sieltä vahdikkaasti terminaaliin, sillä tulin paikalle kolme varttia ennen koneen lähtöä. Lähtöselvityksen olin tehnyt luonnollisesti jo illalla netin kautta. Tsekkasin terminaaliin tullessani taululta lennon tiedot ja niissä näkyi, että lento oli puoli tuntia myöhässä. Jatkolennon kanssa tulisi luultavasti ongelmia.

Menin laukkujen droppaustiskille kertomaan, että nyt taitaa käydä lennon kanssa hassusti.Minut ohjattiin siitä vähän matkan päässä olevalle lipputiskille. Tiskillä ei ollut jonoa, mutta sitä alkoi muodostua taakseni, kun välillä molemmat virkailijat yrittivät kiivaasti muuttaa minua seuraavalle lähtevälle lennolle. Vartin säätämisen jälkeen minulle saatiin uudet lennot, ja seuraavaksi minut ohjattiin asioimaan itsepalvelutiskille uusien lippujen kanssa. Lykkäsin automaattiin lippunumeron, jolloin se näytti aikaisemman myöhästyneen lennon tietoja. Keskeytin koko homman, ja menin uudestaan laukkujen droppaustiskille. Aikansa ährättyään virkailija totesi tietojen olevan jotenkin jumissa ja pyysi minua palaamaan tiskille hetken kuluttua uudestaan

Siirryin lukemaan Hesarin pädiversiota penkille, koska kiire oli joka tapauksessa ohitse ja tulisin myöhästymään päivän palaverista ainakin tunnilla. Kävin uudestaan tiskillä, ja minut saatiin myös ensimmäiselle lennolle kohti Tukholmaa. Seuraavan lennon lähtöselvitys ei sitten onnistunutkaan, ja minua pyydettiin hoitamaan se Tukholmassa.

Mennessäni lennon lähtöportille huomasin, että boardaus ei ollut käynnissä eikä se tuntunut alkavankaan. Päästessäni koneeseen, samaan aikaan kun sen olisi pitänyt lähteä, tuli fiilis, että tänään ei kaikki mene ihan putkeen. Lento oli Tukholmassa varttia ennen seuraavan lähtöä. Sitten äkkiä seuraavan lennon portille kertomaan, ettei minulla ole boardingpassia eikä tsekkaustakaan tehtynä. Ystävällinen virkailija naputteli tiedot järjestelmään, mutta totesi, ettei pysty tulostamaan lippua ulos. Hän otti sitten kädessäni olevan paperin, jossa oli lentoaikataulut, ja kirjoitti minulle lentolipun paperin kulmaan. Uskomatonta, mutta pääsin kyytiin tuolla epämääräisellä lapuskalla.

Lento laskeutui ajallaan Frankfurtiin ja sitten kiiruhdin etsimään asemaa ja junaa. Etäisyydet Frankfurtin lentokentällä ovat sitä luokkaa, että kesti tovin löytää oikea paikka ja raide. Seuraava tunti kului luotijunan kyydissä kohti Kölniä.

Tupsahtaessani Kölnin Messe-asemalta ulos ryhdyin ihmettelemään, että tämähän on aika erinäköinen paikka kuin netissä katsomassani satelliittikuvassa. Kännykästä kartta auki ja suunta kohti kokouspaikkaa. Muuten hyvä idea, mutta kännykkä ei suostunut löytämään GPS-signaaleja kymmenen minuutin odottelunkaan jälkeen. Koska olin jo pahasti myöhässä, ei auttanut, kun lähteä talsimaan asemalta johonkin suuntaan.

Ehdinkö kokoukseen enää edes myöhässä? Seuraavassa osassa selviää.

Inhoan julkisia kulkuvälineitä, ja tämän kokemuksen jälkeen vielä entistä enemmän. Niissä on hankalia aikatauluja, ne lähtevät kummallisista paikoista ja niitä pitää pystyä vaihtamaan sulavasti. Siitä aiheutuu stressiä ja ärsytystä, kun matkustajia vielä pompotetaan vaihtuvien aikataulujen, laiturien, lippuautomaattien ja toimimattomien verkkosovellusten välillä. Tässä pieni esimerkki lyhyestä pyrähdyksestä Saksaan ja takaisin. Julkaisen jutun kolmessa osassa.