Pitkä matkapäivä 2: Kevyet eväät ja raskat matkaohjelma

Kölnistä näin matkan aikana juuri tasan tämän näkymän juostessani asemalta hotellille (josta tämä kuva on otettu) ja takaisin. Kuva: © Raimond Spekking / CC-BY-SA-3.0 (via Wikimedia Commons).

Jatkoin matkaani asemalta suoraan eteenpäin, ja saavuin joen rantaan. Muistin hotellin olevan rannassa, joten se löytyi kyltin perusteella nopeasti.

Koska kokoukseen osallistui kolmisenkymmentä ihmistä, se oli luonnollisesti aloitettu ajallaan eli olin reippaasti myöhässä. Alkukahvit ja sämpylät oli nähtävästi jo nautittu. Yleensä en niistä juuri perusta, mutta nyt oli jäänyt aamiaisen jälkeen syöminen väliin ja kello näytti kolmea iltapäivällä. Viiden jälkeen oli tarkoitus mennä päivälliselle, joten tyydyin banaaniin ja teehen lyhyellä tauolla. Puoli seitsemän aikaan palaveri tuntui edelleen jatkuvan, joten totesin ruokailun jäävän väliin, koska junan lähtöön oli enää tunti aikaa. Koitin hoitaa myös lähtevän lennon lähtöselvityksen pois alta, mutta netissä oli vain tieto, että virheiden vuoksi se tulee hoitaa lentokentällä.

Asiat saatiin käsiteltyä loppuun, ja lähdin jälleen juoksujalkaa aseman suuntaan. Junalipussa oli jo valmiiksi raiteen numero, joten luulin tietäväni, mihin pitäisi mennä. Saavuin tyhjälle asemalaiturille, ja näyttötaulut loistivat tyhjyyttään. Junaa ei tullut. Lähdin etsimään lipputoimistoa, josta voisin kysyä lisää tietoa. Se oli tietenkin jo suljettu. Seinillä näkyvissä aikatauluissa ei myöskään mainittu Frankfurt-nimisestä paikasta mitään. Ehkä oli päässyt moinen tuppukylä unohtumaan tyystin kölniläisiltä.

Koitin kysyä asemalla olevilta ihmiltä, mihin minun pitäisi mennä, mutta kukaan ei tiennyt. Etsin sitten lippuautomaatin, ja naputtelin sinne tiedot nähdäkseni lähtöraiteen. Masiinan ilmoittama lähtöraide poikkesi lipusta olevasta. Juoksin salamana sinne, jos vaikka ehtisin seuraavaan lentokentälle menevään junaan. Raiteelta lähti paikallisjunia ja ihan vikasuuntaan. Ryhdyin juoksemaan eri kerroksissa olevia raiteita läpi yksi kerrallaan. Epätoivo alkoi iskeä, sillä olin parin sadan kilometrin päässä lentokentästä, ja nyt olin missannut jo kaksi junaa, joiden olisi pitänyt lähteä. Vaikka ehtisin kolmanteen, niin lennolle en välttämättä enää ehtisi.

Juoksin lopuksi lipussa olevalle alkuperäiselle raiteelle, jossa oli tällä kertaa juna. Kysyin konnarilta, mitä pitää tehdä, hän kertoi seuraavan junan samalta laiturilta menevän Frankfurtiin. Näin tapahtuikin ja hyppäsin kyytiin. Kävelin suoraan ravintolavaunuun, koska lounas ja päivällinenkin jäi kerran väliin. Tarjoilija ilmoitti hilpeästi, että mitään ruokaa ei ole, mutta saisiko olla olutta. No jätin olusen väliin, ja jäin jännityksellä odottamaan kentälle pääsyä pahasti myöhässä.

Viimeisessä osassa selviää, pääsenkö yöksi kotiin.

Inhoan julkisia kuluvälineitä, ja tämän kokemuksen jälkeen vielä entistä enemmän. Niissä on hankalia aikatauluja, ne lähtevät kummallisista paikoista ja niitä pitää pystyä vaihtamaan sulavasti. Siitä aiheutuu stressiä ja ärsytystä, kun matkustajia vielä pompotetaan vaihtuvien aikataulujen, laiturien, lippuautomaattien ja toimimattomien verkkosovellusten välillä. Tässä pieni esimerkki lyhyestä pyrähdyksestä Saksaan ja takaisin. Julkaisen jutun kolmessa osassa.

Mainokset

About Ville Availa

CEO @ Ambientia
%d bloggers like this: