Olin laskureissussa Söldenissa, paitsi etten voinut laskea, koska olin juuri saanut jalan kipsistä pois. Kaverit menivät siis vuorille, ja minä suuntasin etsimään korvaavaa toimintaa.

Lähistöltä löytyi kaksikin vaihtoehtoa paikallinen pienempi lapsiperheiden suosima kylpylaitos sekä naapurikylässä oleva Aqua Dome, joka edustikin sitten paikallisen kylpylä- ja saunatouhun kärkeä.

Kyläkylpylä

Aloitin etsimällä paikallisen kyläkylpylän kuntosalia ja saunaa. Ensin piti nousta hissillä rakennuksen ylimpään kerrokseen ja kulkea toiseen päähän käytävää. Sieltä löytyi kassa, josta lähdettiin toisella hissillä alimpaan kerrokseen.

Seuraavaksi lähdin etsimään pukuhuonetta aloittaakseni ensin kuntosalilta. Pukuhuoneet oli jaettu kahteen osaan, ei sukupuolen vaan saunomisen mukaan. Ensimmäinen kylpylään menijöille ja toinen myös saunomaan meneville, sillä saunomisesta perittiin lisämaksu. Molempien pukuhuoneosastojen reunalla oli muutamia pukukoppeja, joissa oli mahdollista vaihtaa ne viimeiset vaatteet pois. Vaihdoin salikamat, ja lähdin alakertaan nostamaan rautaa.

Tullessani takaisin lippuni ei käynytkään enää portissa pukuhuoneeseen, olinhan sitä jo kerran käyttänyt. Renkkasin sitä aikani, kunnes joku henkilökunnasta tuli näyttämään, että voin kiertää toisen pukuhuoneen kautta toiselle portille, jossa voin käyttä pukukoppini avaimessa olevaan sirua sen avaamiseen.

Pukuhuoneessa kamat pois ja uikkaria jalkaan, paitsi, että saunakyltin suuntaan lähtiessäni siellä olikin raksit päällä, että uima-asut eivät ole sallittuja. Keski-Euroopassahan on erilainen saunasysteemi, miehille ja naisille samat saunat ja suihkut. Enkä nyt puhu mistään punaisten lyhtyjen saunasta vaan perhekylpylästä. Perheen pienimmillä ei kylläkään ole saunaosastolle asiaa, ilmeisesti lämpötilan ja alastomuuden vuoksi. Pyyhe kuuluu olla mukana, koska se päällä pitää istua ja pitää myös jalkoja. Aika erikoista suomalaiselle, joka on tottunut olemaan saunassa alasti, muttei sentään sekasaunassa.

Saunaosastolla oli puolen tusinaa saunaa, pääosin tyhjiä ja melko hailean lämpöisiä. Sitten huomasin kyltin ”kelosauna”, kyllä vaan keloista rakennettu suomalainen sauna. Lämpötila oli 90 astetta, mutta löylyn heittämiseen ei tietenkään ollut mitään välineistöä.

Aikani muutamassa saunassa oleiltuani iski hillitön jano. No paikassa oli joku baari, mutta se oli kylpylän allasosastolla eli ihan toisella puolella koko paikkaa. Keskellä olevalla oleskelualueella oli kertakäyttömukeja ja suihkujen vieressä seinässä viisi eri vesihanaa, jossa luki erilaisia saksankielisiä tekstejä. Eihän siitä ottanut mitään tolkkua, ovatko ne juotavia vai ei. Sitten huomasin paikallisen saunamestarin istuvan valvontakopissaan, ja kysyin häneltä, mistä saa juomavettä. No sitä varten keskelle oli rakennettu vanha kaivo vinsseineen kaikkineen. Kaivon kattorakenteessa oli nappi, jota painamalla katosta alkoi suihkuta vettä ja sitten vaan muki alle. Taas tunsi turisti itsensä aika hölmistyneeksi.

Yhdessä saunaan

Kiivaan laskemisen jälkeen loppuseurueemme halusi lähteä kylpylään loppuviikosta. Suuntasimme parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Aqua Dome -kylpylään. Olin katsellut netistä komeita mainoskuvia paikasta. Erilaisten saunojen iso määrä, saunaosaston upea toteutus sekä kylpylän mielenkiintoiset allasratkaisut olivat vielä mainoksiakin parempia.

Ensin aloitimme perinteisestä, mutta suuresta sähkösaunasta, sen naapurista löytyi suolavesiallas sekä kivestä rakennettu valtava siilo, jonka sisällä oli sadetta sekä salamointi. Siirtyessämme sieltä alakertaa varsinaiselle saunaosastolle seurueemme vastaanotto oli saunojen toteutuksen suhteen varsin innostunut.

Roomalaisessa saunassa istuttiin kivisillä valtaistuimilla, kun suihkukauvosta valui vettä kuumille paistinpannuille, jotka kiersivät rinkiä sen ympärillä. Turkkilainen höyrysauna oli niin valtava, että sinne olisi mennyt vaikka viisikymmentä ihmistä ja siellä oli oma suihkuosasto. Heinäsauna oli tehty vanhan ladonnäköiseksi sisältä ja sitten oli valtavista hirsistä rakennettu viisi metriä korkea sauna. Viimeisin oli todella erikoinen, sillä ovella oli liikennevalot. Löylyjen aikana syttyi punainen valo, ettei ovesta pitänyt kulkea. Löytyohjelman käynnistyessä valot himmenivät reunoilla ja kirkastuivat kiukaan yläpuolella. Suureen kuparipataan tuli vettä kahdesta hanasta, ja se alkoi kohota monen metrin korkeuteen mekaanisen vinssin avulla. Saavutettuaan korkeimman kohdan pata kallistui kohti suppiloa, josta vesi valui kaltevalle metallipinnalle, jonka päällä oli kiuaskiviä. Löylyn sihistessä katossa käynnistyi valtava propelli, joka ohjasi löylyt ympäri isoa saunaa. Kyllä siinä oli turistilla ihmettelemistä.

Saunojen vierestä löytyi tietenkin ruokaravintola sekä loistava allasosasto korkealle kylpylän yläpuolelle ulottuvine merivesialtaineen, jotka oli rakennettu suurien betonijalkojen päälle.

Itävallan saunat eivät teknisesti yltäneet suomalaisten esikuviensa tasolle, mutta mielikuvituksellinen suunnittelu, runsaat yksityiskohdat ja aiheeseen panostaminen kyllä nostivat huimasti mielikuvaani Keski-Euroopan saunoista. Olen käynyt toki aiemminkin, mutta saunat ovat olleet enemmän tyyppiä uimahallisauna. Suosittelen siis etsimään ja tutustumaan!