Kuvienjakopalveluissa on eroja

Nämä Pinterestiinkin löytäneet lokit poseeraavat Aulangolla Joutsenlammen rannalla. Kuva Availan kotialbumista

Nämä Pinterestiinkin löytäneet lokit poseeraavat Aulangolla Joutsenlammen rannalla. Kuva Availan kotialbumista

Verkon kuvienjakopalvelut kiinnostavat. Pinterestiä tarjotaan vastaiskuksi aikauslehtien trendikuville, ja nuorison puhutaan paenneen Instagramiin. Onkin hauska katsoa, miten kaupunki esittäytyy kuvienjakopalveluissa. Valitsin koekaniineiksi kotikaupunkini Hämeenlinnan ja työkaupunkini Riihimäen.

Googlen kuvahaun tulos oli kuin esittely yhdyskuntarakentamisesta; karttoja ja samoja rakennuksia eri kulmista. Googlen huonolaatuiset kuvat välittivät enemmän infoa kuin fiilistä. Elämä maistui sen sijaan  Instagramissa. Mutta koska palvelu on nuorten naisten ja miesten, ei kaupunkeja toisistaan erottanut. Kuvissa vilisi poseerauksia peilien edessä ja ruoka-annoksia ravintoloista. Taustoilta tunnisti Hämeen linnaa, Aulankoa ja Riihimäellä auringonkukkapeltoja.

Kun olen reissuun lähtiessä halunnut fiilistellä hyvien kuvien kanssa, olen napauttanut Flickeriin. Hämäläisissä kaupunkikuvissa sain hieman pettyä, sillä Flickerissä painottui yksittäisten kuvaajien mielenkiinto. Riihimäki yhdistyi ralliin ja juniin; Hämeenlinnasta sentään löytyi arvattavimmat nähtävyydet. Kuvapankkimaisesti Flickriä käyttää muun muassa Liikennevirasto, jonka kansioista on helppo ladata kuvia käyttöön.

Pinterestin kuvat ovat kuvienjakopalveluista monipuolisempia, siistimpiä ja markkinointiviestinnällisempiä: kauniita kuvia tutuista paikoista ja tunnetuista nähtävyyksistä. Ilokseni Riihimäestä irtosi hieman luonnetta kulttuurinsa puolesta, sillä Pinterestissä Riihimäki identifioitui lasiin.

Kuvienjakopalveluissa kuvien tyyli näyttää määräytyvän palvelun mukaan eli kuka sitä käyttää.  Instagramissa jaetaan tilannekuvia ja Pinterestissä visuaalisesti näyttäviä kuvia. Tapahtumakuvien paikka voisi olla Instagram, kuvien esittelyyn käy Pinterest  ja kuvien jakamiseen Flickr. Kyllä kaupunkien kuvista kaikkiin palveluihin jakamista riittää.  Löytyyhän yhdestä niistä kotimme ja muista kaikki jännät paikat, jotka haluamme näyttää muillekin.

Mainokset

About Anna Availa

Elämässä ja viestinnässä pitää olla hieman sähköä. Supersankarina olisin kissanainen.
%d bloggers like this: