Nostalgiatrippi lapsuuteen

Kuvassa Jomppe, Pia ja Petri. Ahvenmaalla ollaan luokkaretkellä.

Ahvenanmaalle matkattiin kuudella luokalla. Kuvassa Jomppe, Pia ja Petri.

Luokkakaverini peruskouluajoilta vinkkasi, että meidän 7. luokan luokkakuva löytyy Facesta. Liityin välittömästi kulmakuntamme Face-ryhmään. Ja siellä se komeili.

Pälyilin keskirivillä otsiksen alta kuvaajaa pieni gangstailme kasvoillani. Seuraavaksi silmäilin luokkalaisiani, muistin reilun puolen nimet. Muistini tueksi räppäsin kommentit auki, joita oli nopeasti kertynyt reilu 50.

Keskustelu kävi jo kiivaasti, kuka seisoo missäkin. Siskot ja veljet auttoivat tunnistamisessa. Kommentit kertoivat, ketkä olivat jääneet samoille seuduille ja kuka on työssä missä. Aukaisin koulukavereideni profiileita auki ja hymähtelin, kun huomasin, miten tutut lapsen piirteet paistoivat juonteiden läpi. Muutamia mielenkiintoisia googlailin, jotta näin, miten elämä oli heitä vienyt. Olo oli kuin virtuaalisessa luokkakokouksessa.

Mitä kuuluu Marja-Leena?

Asuinpaikkojen muistelusivut ovat suosittuja Facessa. Enkä kyllä yhtään ihmettele. Kun ryhmä on aktiivisimmillaan, sinne tulee muutaman minuutin välein uusia päivityksiä. Kuvia kotipihalta, keittiön ikkunasta, kirjaston edestä. Tuttuja paikkoja ja tunnelmia: kauppoja, nuorisotiloja, bileitä, pussikaljoja ja luistelukenttiä. Mukaan on liitetty musiikkia, videoita ja päiväkirjojen sivuja.

Väliin on joku heittänyt kysymyksiä kuohuttavimmista hetkistä kuten sähkölakosta tai ulkonaliikkumiskiellosta. Ulkonaliikkumiskieltoa en kyllä muista, mutta koulun pommiuhat eivät unohdu koskaan. Samoissa kerrostaloissa asuneet muistavat äänekkäimmät koirat ja äkäisimmät naapurintädit. Jos jonkun nimi on unohtunut, se muistuu nopeasti yhteisesti mieleen.

Kuvien avulla muistan elävästi ajan huonekalut, astiat ja autot. Muoti on niin samanlaista, että en meinaa erottaa monista luokkakuvista omaa luokkaani, koska kaikilla on samat raitapaidat ja istutaan samoilla oranssisilla muovituoleilla samassa jumppasalissa. Opettajat muistaa aina, joten heidän avullaan tunnistus helpottuu.

Vintage-sivut yhdistävät entisiä ja nykyisiä asukkaita, ehkä houkuttelevat uusiakin. Tällaisia tunteita ei normi kuntaviestijä pysty välittämään, sen tekevät kulmakunnan kokijat. Jos et ole vielä löytänyt oman lapsuutesi kotipaikan yhteisöä, suosittelen etsimään.

 

Mainokset

About Anna Availa

Elämässä ja viestinnässä pitää olla hieman sähköä. Supersankarina olisin kissanainen.
%d bloggers like this: