Behind the pics

Kuumassa kylvyssä loikoillessa kelpasi katsella kaunista vuonomaisemaa. Kuva Availan kotialbumista.

Kuumassa kylvyssä loikoillessa kelpasi katsella kaunista vuonomaisemaa. Kuva Availan kotialbumista.

Sosiaalista mediaa syytetään kivojen asioiden korostamista, etenkin matkoilta. Tottahan se on, kuka sitä nyt ikävistä asioista kertoisi kaikelle kansalle. Mutta usein kauniiden kuvien takaa löytyy tarina, joka tekisi kuvasta vielä kiinnostavamman ja – inhimillisemmän.

Tiedättehän: iso riita juuri ennen kuvan ottoa, niin että on vaikea saada selfieen naamaa hymyyn tai koettelemukset ennen the näköalapaikkaa. On eksytty neljä kertaa, ei ole syöty koko päivänä ja kengät ovat hiertäneet ison rakon. Mutta väliäkö sillä, kun kuva on hyvä ja sillä on saanut saalistettua hyvän määrän tykkäyksiä. Kauniista kuvista ja tarinoista saisi loistavan matkablogin.

Kokeilen ideaani tarinalla. Kuvan julkaisin luonnollisesti Instagramissa heti majataloon saavuttuani.

Kuuma pesu

Myös vihreä levä tykkäsi kuumista altaista.

Myös vihreä levä tykkäsi kuumasta vedestä. Kuva Availan kotialbumista.

Islannissa on eksoottista kylpeä kuumissa lähteissä. Meilläkin oli tavoitteena kylpeä joka päivä erilaisessa altaassa. Saarikierroksen ensimmäinen ajopäivä oli pitkä. Saavuimme Tálknafjörðurin pieneen kylään kello 21 huitteissa, ja majoituimme samaan aikaan pieneen majataloon saksalaisturistilauman kanssa. Ihastuttava paikkaa pitävä rouva kertoi paikallisesta ylpeydenaiheesta, omasta Pollurinnin kuumavesialtaasta. Mitä muuta kroppa olisi vaatinutkaan kuin lämmintä loikoilua kuumassa kylvyssä. Pakkasimme uikarimme, hyppäsimme taas autoon ja sujahdimme rouvan neuvomalle reitille.

Löysimme Pollurinnin altaan helposti. Parkkipaikalla oli muutama auto, ja kolmessa pikkualtaassa oli iltauinnilla jo kymmenisen kylpijää. Vaihdoimme pienissä pukuhuoneissa uikkarit, ja astuimme ensimmäiseen altaaseen, joka oli todellakin kuuma. Kävimme köllimässä myös viereisessä vähän vilpoisemmassa ja lopuksi siirryimme kolmanteen, josta kyläläiset olivat jo lähteneet koteihinsa. Siihen virtasi kylmää vettä yhdestä kulmasta, joten vesi oli suloisen lämmintä.

Siinä kelliessämme altaalle saapui kylpytakissaan isäntämienen ottein aito islantilainen urho. Hän laski kolmisenkymmentä kiloa ylipainoisen ruhonsa kuumimpaan altaaseen ja aloitti parran ajon. Säntillisesti hän höyläsi sänkeään ja huuhteli irtoavat partakarvat altaaseen. Kätevää. Itseäni ujostutti seurata miehen pesupuuhia, joten siirsin katseeni kauniiseen vuonomaisemaan. Ja se olikin pelastukseni, sillä mieheni kertoi, että parran ajon jälkeen alkoi altaassa antaumuksellinen kulkusten pesu.

Mitäs sanot, pitäisikö pistää blogi pystyyn?

Advertisements

About Anna Availa

Elämässä ja viestinnässä pitää olla hieman sähköä. Supersankarina olisin kissanainen.
%d bloggers like this: