Iloa ja ällistystä

on
paasiainen_29_2014_pieni_pekka_hovi
Kuva Riihimäen kaupunki, kuvaaja Pekka Hovi

Usein väitetään, että somessa leviävät taudin tavoin negatiiviset viestit ja positiiviset jäävät pienen piirin pöhinäksi. Tämän vuoden CMAD-päivässä VALIT-hankkeesta Vilma Vuori todisti toisin.

Hankkeessa on analysoitu twiittien sisältämiä tunnetiloja ja tutkittu, mitkä tunnetilat leviävät parhaiten. Ja nehän ovat positiivisia – ällistys, riemu, tyytyväisyys, ihastus ja jännitys.

Voin vahvistaa tutkimustuloksen, kun katson Riihimäen kaupungin tileillä julkaistuja suosituimpia postauksia. Facebookissa ne ovat olleet iloa, innostusta ja ihastusta; Twitterissä enemmän uteliaisuutta ja iloisuutta. Facebookissa ihastellaan oman kotikaupungin pieniä yllättäviä asioista ja iloitaan tuttujen kasvojen menestyksestä. Twitterissä laajalle leviää informatiivisemmat ilonaiheet, kuten uimalan aukiolo tai uusien työntekijöiden haut.

Vuosien varrelta ainoa TOP-listauksiin päässyt negatiivinen tunnetila liittyi kerrostalon tulipaloon. Kommentoijat olivat tilanteesta hämmentyneitä ja huolestuneita.

Kaikkien aikojen TOP 5:n aiheet Riihimäen kaupungin omilla sometileillä ovat

  1. Pääsiäiskoristelut kaupungilla
  2. Vuoden hämäläiset Aku ja Niina
  3. Jukka Jalosen palkitseminen
  4. Syksyn liikuntaharrastukset
  5. Uusi kaupunginjohtaja sai käädyt

Kiinnostavat aiheet auttavat, mutta itse postauksiin pitää panostaa. Jotta tavoittaa tuhansia silmäpareja, postauksissa on oltava mukavaa muotoilua ja kiva kuva. Niiden avulla aito tunne välittyy ja siihen on helppo yhtyä.

 

 

Advertisement