Paikallistrollit

kurkiValtioiden välillä informaatiovaikuttamista kutsutaan jopa sodaksi, sillä onhan sen käyttämät keinot häikäilemättömiä ja ilkeitä: trolleja, feikkimedioita, -ihmisiä ja -organisaatiota. 

Olemme nähneet hämmästyttäviä kuvamanipulaatioita ja lukeneet uskomattomia puppujuttuja. Kaikki keinot ovat sallittuja.

Voisiko informaatiovaikuttaminen levitä myös alemmille tasoille – puolueiden, kaupunkien ja kuntalaisten välille?

Jyväskylän yliopisto ja Maanpuolustusyhdistys määrittelevät oppaassaan informaatiovaikuttamisen tavoitteen olevan kansalaisten mielipiteiden muokkaamista vaikuttamalla saatavilla olevaan tietoon. 

Valtioneuvoston entisen viestintäjohtajan Markku Mantilan mukaan informaatiovaikuttamisella koetetaan vaikuttaa systemaattisesti julkiseen mielipiteeseen, yksilön käyttäytymiseen ja päätöksentekoon. Keinoina ovat väärän ja harhaanjohtavan tiedon levittäminen, painostaminen ja faktojen liittäminen niitä vääristäviin konteksteihin.

Informaatiovaikuttamista tehdään paikallisesti kevyimmillä keinoilla, mutta milloin koemme järeämmät aseet.

Kuntien päätöksenteko paikallisesti herättää vahvoja tunteita, ja sosiaalinen media tarjoaa helpot keinot käyttöön. Vaikuttajat ovat organisaatioita kuten yhdistyksiä ja puolueita sekä yksilöitä kuten harrastajia, jäseniä, toimittajia ja asukkaita.

Paikallisesti informaatiovaikuttaminen ei ole ollut niin härskiä eikä aina niin systemaattista. Somessa arvioidaan kuntaa ja sen työntekijöitä negatiivisesti, nostetaan vanhoja päivityksiä eri kontekstiin sekä kommentoidaan tunteikkaasti ja mutufaktoilla niin kunnan omien tilien seinillä kuin yhteisissä ryhmissä. Itse en tunnista paikallisia valetilejä tai trolleja, mutta onhan toisten suulla osattu ennen nettiäkin kirjoittaa mielipidekirjoituksia.

Ison organisaation on puolustettava itseään taiten.

Neljäs sektori kansalaisaktivismissaan on sitä vaikuttavampaa, mitä paremmin se osaa käyttää viestintäkanavat ja -keinot hyödykseen. Lukijalle jää somesisältöjen kyseenalaistus, silloinkin kun se tulee tutulta.

Kunnalle tilanne onkin haastavampi, sillä iso organisaatio ei niin vain voi hyökätä yksittäistä henkilöä vastaan. Se voi vain kasvattaa nahkaansa provoilujen edessä ja  tarttua törkeimpiin valheisiin. Mutta sen mitä se voi tehdä, on aktiivisesti viestiä omaa tarinaansa ja totuutta kunnan ja sen työntekijöiden suulla eri kanavissa.

Mainokset

About Anna Availa

Elämässä ja viestinnässä pitää olla hieman sähköä. Supersankarina olisin kissanainen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: