Äidinkielenopettajan sähköinen ahdistus

Kuva: Wikipedia Commons

Äidinkielenopettaja on todellisissa ongelmissa sosiaalisen median kanavissa viestiessään. Blogeissa äidinkielenopettaja säilyy vielä jotenkin selväjärkisenä, koska siellä kielen on hyvä olla muodollisempaa. Ja kun kaikki tietävät äidinkielenopettajan ammatin, on parasta olla pilkut paikoillaan. Eihän hutiloivaa ammattilaista kukaan usko. Vähän jos villiintyy verbien ja adjektiivien kanssa, onhan se aika anarkistista ja tuo vähän vallattoman olo.

Facebookin statuspäivityksillä äidinkielenopettaja voi harjoitella rennompaa kielenkäyttöä. Fiilikseen perustuva lausekemainen ilmaisu saa tiukkapipoisemmankin kielenkäyttäjän vähän relaamaan, kunhan kanssafaceilijat eivät ihan riehaannut isojen alkukirjainten, sananvälien ja typojen kanssa. Tosin nekin voi antaa anteeksi, koska kieltä käytetään tilanteissa, joissa sormet näppäävät nopeammin, kuin aivot käskevät. Astetta ärhäkämmässä tilanteessa ollaan mikroblogatessa Twitterissä, kun raportoidaan hektisiä hetkiä. Äidinkielenopettaja on tyytyväinen siitä, että 140 merkkiin ei mahdu kovin monta virhettä.

Nettikeskustelujen kommentoinneissa äidinkielenopettaja on hetteiköillä. Nyt vastaanottaja on jo niin lähellä. Jos se onneton kirjoittaa letkeästi ja uhmaa kirjoitetun kielen käytäntöjä, nielaisee äidinkielenopettaja jo kuuluvasti. Tästähän jää jälki. Mutta sama taajuus olisi saatava, eihän muuten kommunikointi kohtaa. Äidinkielenopettajaa pikkuisen pelottaa, sillä punakynä on ollut pakko laskea pöydälle.

Tekstareissa ja chateissä äidinkielenopettaja on aivan pulassa. Kahdenkeskinen viestintä pakottaa valitsemaan kielen vastaanottajan mukaan. Mutta kyllä tuntuu pahalta silpoa sanat väkivaltaisesti, murhata possessiivisuffiksit ja huudahdella puhekielenomaisesti: ”Joojoo, me tullaan klo viis, mut muista kuit ne sun uikat.” (huom. pilkut paikoillaan). Miten ne viestien vastaanottajat ikinä oppivat kunnollista kieltä, jos annetaan puhekielen repiä ja raiskata kirjoitettu kieli kirjallisessa kanavassa. Nyt äidinkielenopettaja on hyvin ahdistunut. Hänhän on kuitenkin äidinkielen opettaja.

Advertisements

About Anna Availa

Elämässä ja viestinnässä pitää olla hieman sähköä. Supersankarina olisin kissanainen.

5 comments

  1. Tiina

    Huh, piirsit pelottavan todellisen kuvan, josta tämä äikänope tunnisti itsensä. Mutta oppii se vanha koirakin. Tunnistan itsessäni myös toisen puolen – sen anarkistisemman kielellä ilottelijan ;).

    Usein harmittaa se, että kun paljastuu äidinkielenopettajaksi (viestinnän opettaja kuulostaa harmittomammalta), moni viestintäkumppani jäykistyy ja alkaa pelätä, että nyt se rupeaa syynäämään kirjoituksia tekstipoliisina. Pah.

    • Niinpä, ja jäykistyy itsekin, kun syynää omia kielenkäytön koukeroita, notta kaikki on varmasti oikein. Kyllä tässä vähän skitsofreninen luonne täytyy olla, mitä koulutus vain vahvisti. Kunhan vain ei liikaa nysväillä, ettei se kielellä iloittelu katoa. Sen takiahan kieli ja viestintä tuli omaksi alaksi valittuakin.

  2. Ääh, pilkkuja

    Yksitysikohtien hierominen on kokonaisuuksien väärinkäsittämistä. Toisaalta, yksityiskohtaa kun hieroo, siinä todellakin ”jäykistyy itsekin”. Hieno lainaus.

  3. Tämän kielenhuollon lisäksi pragmatiikka ja semantiikka ovatkin sitten omat lajinsa, ja onhan se hauska, kun monimerkityksellisyyksiä löytyy. Muutenhan olisi ihan tylsää.

    • Ääh, pilkkuja

      Liittyykö hammashuolto samaan asiaan kuin kielenhuolto? Huoltotila sama, työkalut ei.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: