Tykkääksä mua?

Kuva stock.xchng

Suomalainen kommentointi-ilmapiiri on muuttunut. Muistan, kun istuin Helsingin yliopiston suomen kielen luennoilla ja Suomeen muualta muuttanut opettajani tuskaili suomalaisten uskoa painettuun sanaan. Jos on kirjoittanut joskus jotain, niin se on ja pysyy, eikä mielipidettä voi enää muuttaa. Tunnistin selvästi tämän kulttuurisen piirteen.

Nyt suhtautuminen kommentointiin on muuttunut varsinkin verkon puolella. Huomattavasti helpommin kirjoitetaan oma kanta kaikkien katsottavaksi ja löydettäväksi. Yksi tekijä, mikä on alentanut kynnystä, on tykkäykset.

Facebook on opettanut meitä painamaan peukkua sekunninmurto-osan fiiliksen perusteella. Tykkäyksiä on monenmoisia: tykätä voi toisen seinäkirjoituksesta, muiden kommenteista tai jopa omista kommenteista, organisaatioista, bändeistä, tv-sarjoista, elokuvista, yrityksistä.

Tykkäysongelmat syntyvät silloin, kun kaveri kertoo olevansa oksennustaudissa, miten oksennuksesta voisi tykätä. Olisi kuitenkin kiva kompata toisen kurjaa oloa. Muiden etäviestien tavoin tykkäyksiä on vaikea tulkita, sillä ne eivät tunne sarkasmia. Jos olet kaatanut aamukahvit syliisi ja kaverisi ovat tykänneet tapahtumasta, et tiedä, oliko vahinko kavereidesi mielestä kerrassaan lystikästä, haluavatko he osoittaa myötätuntoa vai ovatko vahingoniloisia. Onneksi Heiaheiassa tarjotaan kannustuksena muun muassa laastaria ja pyörätuolia, jos onneton ystävä on mennyt kolauttamaan kinttunsa.

Seuraava tykkäysongelma syntyy halusta osallistua houkuttelevaan Face-kilpaan mukaan, mutta jos ei tykkääkään itse yrityksestä, mutta tykkää kilpailusta ja varsinkin voitoista. Yrityksistä tai organisaatioista tykkäämisessä ollaan ongelmissa silloinkin, kun pitää tykätä kavereiden tai puolison työpaikoista. Tai asiakkaista.

Sosiaalisessa välineessä kun ollaan, on tärkeää, kuka on peukuttanut ja ketä. Sosiaalinen paine ajaa vastatykkäykseen, vaikka ei niin itse asiasta tykkäisikään, vaan tyypistä.

Porttiteoria toimii tykkäyksessäkin. Ensin peukuilla osoitetaan asian merkitystä, kun seinäpäivitysten sekamelskasta nostetaan mielenkiintoisimmat osumat esille. Ja näin pienemmällä kannanotolla madalletaan kynnystä kommentointiin. Kommentointikoukkuun jäänti on nyt lähellä, kun mielipiteen ilmaisu aloitettu.

Koska peukut voivat näkyä omassa profiilissa, ne ovat heti muokkaamassa mielikuvaa itsestä. Ajattele nyt, mitä muut ajattelevat, jos olet mennyt osallistumaan McDonaldsin kilpaan tai fanittamaan Munamiestä, Frederikin puhumattakaan. Mutta tykkääminen on kivaa, se kun ei oikeasti vaikuta mihinkään.

Mainokset

About Anna Availa

Elämässä ja viestinnässä pitää olla hieman sähköä. Supersankarina olisin kissanainen.

2 comments

  1. e

    Piti oikein käydä kattomassa kuinka paljon niitä tykkäämisiä oli( yli 250). Periaatteena itsellä on aina ollut ironia. Vaarana on tietty se, että joku ei ehkä ymmärrä mutta se ”vaara” on minun vain kestettävä 🙂 Tykkään joistain kohteista vaikka ne ovat hyvinkin vastakkaisia ja joskus statukseen laitoin että en välttämättä tykkää Tolusta mitenkään erityisesti vaikka sen olen tykkäämisen arvoiseksi katsonut, mutta kuten yks fb kaveri oivalsi EM tykkää kohteesta Tolu. Oikeesti 🙂

    Mutta kuten just huomasin niin ironiallani on semmoiset selkeät rajat etten huvikseni tykkää esim mistään rasistisista järjestöistä tai kommenteista. En laske leikkiä sillä millä en laske sitä muutenkaan.

  2. Olen samaa mieltä, että joku raja kannattaa pitää. Tottahan kaverit tuntee ja tietää, mikä menee ironian puolelle. Tykkäykset eivät välttämättä jää vain kavereiden tietoon, joten se tuttuus-linkki katoaa sitä myöten.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: