Keittiökone kosketusnäytöllä

iPadin avulla kyllä onnistuu. Piparit poikineen. Kuva Availan kotialbumi.

”Mitä tuo täällä tekee?”, parahti puolisoni, kun näki iPadin nojailevan rennosti vedenkeittimeen. Voi, voi, sehän tekee vaikka mitä. Ihan ensinnäkin sillä on ratkaiseva rooli koko joulumenussa, sillä sen monituisissa selainikkuinoissa oli avoinna jouluillallisen annokset perää perää.

Ennen kuin tähän päästiin, olin jo viettänyt yhden illan lukien reseptejä joko suoraan annoksen nimellä googlaamalla tai sitten ruoka-ainesten mukaan etsimällä. Joulupäivän iltapalalle oli näet saatava lohta ja sinihomejuustoa samaan muffiniin. Piparkakkuohjeet vertailin näppärästi, olihan tavoitteena piparit, joita kuvaillaan sanoilla ohut ja rapea. Ja mikä tärkeintä, yksikään ohje ei ole valittu umpimähkään, vaan rankatut reseptit ovat käyneet kovan seulan. Niistä ei löydy yhtäkään poikkipuolista kommenttia ja eikä annoskuvia ole räpsäisty pokkarilla.

iPad liikkui  sujuvasti saarekkeelta liedelle ja liedeltä vedenkeittimen viereen. Spotifyn Merry Christmas Cooking kajahteli kajareista ja jauho pöllysi. Pakko myöntää, että saihan se padi pari osumaan kokkausvuorokauden sessiosta, kun taikinakäsillä pyyhkäisin ohjetta alemmas ja läväytin koko tabletin kansineen jauhotetulle pöydälle. Saapa sekin nyt joulusiivouksen, ja on sen jälkeen taas valmis siistiin sosiaalisen median seuraamiseen pitkinä pyhinä (kunhan nuolen vihreistä kuulista klähmääntynet sormet ensin).

Kaunis keittokirjani on esteettisenä yksityiskohtana edelleenkin telineessään keittiönkulmassa sivut toisiinsa takertuneena.  Auki oli jäänyt ohukaisohje alkusyksyltä. Sitä kun ei tarvitse kommenttien perusteella valita. Valita voi vain hillot.

Advertisement