Saan työssäni joka päivä kaksi raporttia: toimitettu media ja sosiaalinen media. Kun luen niitä, huomaan, että nehän ovat kuin kaksi marjaa. Viime viikolla näppäisin auki yhden sanomalehden mielipidekirjoituksen, joka muistutti erehdyttävästi tyyliltään somen keskustelupalstan kommentointia, ja yhden lehteen painetun tekstaritervehdyksen, jollaisia olen tottunut näkemään mikroblogattuna. Viikolla olen lukaissut muutamia erittäin nasevia blogikirjoituksia, jotka olisin voinut sellaisenaan saada silmiini myös sanomalehdestä. Taitavat kynänkäyttäjät usein kun ovat toimittajia tai joskus sellaisia olleita. Media on sekoittunut mukavasti.
Toimitettuun mediaan on totuttu liittämään sellaisia adjektiiveja kuin neutraalius, objektiivisuus, luotettavuus ja ammatttimaisuus. Näistä asioista se kerää myös respektiä. Jotta somessa viesti leviää laajasti ja nopeasti, sen pitää olla nasevaa ja hauskaa: sellaista, jonka itsekin olisi voinut sanoa, muttei ole osannut muotoilla. Nämä vaateet hiovat asiallisemmasta tylsempää ja oivalluksesta räväkämpää.
Onneksi printtimedia on pääasiassa löytänyt sähköisistä kanavista omaa toimintaansa tukevia keinoja, vaikka sen keskusteluissa sävy rahvaanomaistuu. Tärkeää on, että asioita tuodaan esille ja niistä keskustellaan. Ikävistä asioista epämuodollista keskustelua ei lopeteta poistamalla kahvihuoneita eikä sulkemalla keskusteluareenoita anonyymeiltä.
Tarvitsemme somessa vinkkejä luotettavuudesta ja toisaalta tomessa vinkkejä epäluotettavuudesta. Kummassakin mediamuodossa on paikkoja ja keinoja viestiä luotettavasti tai epäluotettavasti eri äänillä. Koulussa olemme oppineet, että lehdissä on monta paikkaa kertoa omasta mielipiteestään, niin kuin esimerkiksi Aamulehden päätoimittaja teki. Mutta myös Aamulehdessä löytyy pahaa mediaa kuonaisine keskusteluineen ja paatoksillisine blogeineen.
Juuri julkaistun luottamustutkimuksen mukaan perinteiseen mediaan luotetaan eniten, mutta luottamus yhteisöllisesti tuotetun median sisältöön on kasvanut eniten. Tämä siksi että ihmiset haluavat kuulla asioita ihmisiltä, jotka ovat kuin he itse – person like me. Uskottavuus ei synny mediasta vaan kertojasta.
Availa - Ilmiöiden matkassa 
Ylipäänsä se on vaan niin että irl ja onlineviestintä lähenee toisiaan ja viestintäkanavalla ei ole enää merkitystä vaan viestijällä ja itse viestillä.
Ile
Kyllä toimitetun median neutraalius, objektiivisuus, luotettavuus ja ammatttimaisuus on välillä ollut hyvinkin kyseenalaista. Hektisessä uutisvirrassa mukana pysymiseksi toimitetun sisällön julkaisukynnystä (ja siten tasoa) on monen paikoin laskettu.
Luottaakko sitten ystävän twiittaukseen, Facebook-kommenttiin, tai blogi-kirjoitukseen (jonkinlainen käsitys osaamisesta, näkemyksestä ja motiiveista), vai mahdollisesti asiasta tietävään/tietämättömään toimittajaan, joka sekin mahdollisesti poimii uutislähteensä ns. sosiaalisesta mediasta?
Olen Ilkan kanssa samaa mieltä, enemmän on merkitystä itse viestillä ja sillä onko sen viestijä omasta näkökulmasta riittävän luotettu tai kiinnostava taho seurattavaksi.
Mahdollisuus kommentoida toimitettua sisältöä ja lukea toisten kommentteja on myös laskenut toimittajan alas korokkeeltaan. Kommentit ovat itselleni tärkeä osa kokonaisviestiä. Ne auttavat arvioimaan sisällön oikeellisuutta ja yleistä mielipidettä aiheesta, vaikkakin medialukutaitoa tähän tarvitaan – kommentit kun tuppaavat keräämään paljon vahvoja äärimielipiteitä tai muuten vain tyhmiä tokaisuja.
Motiivikysymys onkin mielenkiintoinen. Perinteisessä mediassa sen ei pitäisi olla kyseenalaista, jos kirkasotsaisesti ollaan portinvartijan meiningillä mukana. Mikä sitten blogaajan motiivi? Ehkä pitäisi pistää bioon.
Tykkäsin tuosta kommentointipointista, sillä ensinnäkin kommentit ovat usein kiinnostavinta luettavaa ja toiseksi niissä tuodaan uusia näkökulmia asiaan – niitä joita ei itse eikä toimittaja tullut ajatelleeksi tai kirjoittaneeksi. Ja tämähän ei ole mitenkään riippuvainen siitä, onko itse juttu olli hyvä vai huono.