
Vuoskarin teko wikissä on ylittänyt puolivälin pyykin. Havahduttavimpia hetkiä tähän mennessä ovat olleet yhteinen tekstin tekeminen, kommentointi wikisivulla ja vuoskarin tekijöiden runsas osallistuminen.
Kun tehdään tekstiä yhdessä wikin avulla, viimeisimmän kommentoijan muutokset voi silmäillä yhdellä linkin painalluksella ja jokaisen muokkaajan muutokset jäävät versiohistoriaan. Aikaisemmin poimin muutamista sähköisistä ja tulostetuista wordeista kommentit seuraavaan versioon, jonka sitten lähetin uudelle sähköpostikierrokselle. Kukaan muu kuin minä ei tiennyt, mitä muut olivat kommentoineet.
Wikin käytön bonuksena kommunikointi on lisääntynyt ja sitä myötä yhteisen ymmärryksen kasvu. Sillä nyt kun muokkaukset ovat näkyviä kaikille, syntyy halu keskustella joko wikissä tai käytävillä. ”Tämä osio on tarkoitettu rahoittajille. Mielestäni tästä ei ole tarve kertoa näin yksityiskohtaisesti.”
Ehkä suurimman muutoksen vanhoihin ajattelutapoihin on kommentointi wikisivulla sen sijaan, että asiasta lähetettäisiin erikseen sähköpostia. Kommentit ovat nyt kaikkien näkyvillä eikä epämääräisesti osallistujien sähköposteissa lähetettyinä yhdelle, osalle tai kaikille. Jotenkin tuntuu helpottavalta myös se, että jos vaikka influenssa kataa huomenna sänkyyn, kaikki tieto on jo asianosaisilla eikä omassa inboxissani tai arkistoiduissa kansioissa koneellani.
Ilahduttavinta on ollut kaikkien aktiivinen osallistuminen ja nopea järjestelmän käyttöönoton omaksuminen. Nykytyöntekijällä on hyvät valmiudet ottaa käyttöön erilaisia järjestelmiä. Jokainen vuoskariwikiä käyttänyt on ollut aktiivisesti mukana – editoijana tai kommentoijana. Intran kanssa ährätessä tuskailen aidon vuorovaikutuksen kanssa, mutta tässä työskentelyssä on huomannut, että vuorovaikutus syntyy työntekemisen tarpeesta, ei sähköisten vuorovaikutusmahdollisuuksien ansiosta. Vakaasti uskon, että myös lopputulos on parempi eikä vain prosessi. Mutta se selviää vasta, kun julkaisu on käsissäni, ja lukijat ovat sen avanneet.
Btw vuoskariwikin tilanne on nyt se, että miltei kaikki tekstit ovat teossa: kolmannes taitettuna ja käännettynä, toinen kolmannes hyväksyttävänä ja viimeinen kolmannes muokattavana. Hyvin siis etenee, kyllä tämä maaliskuun lopun yhtiökokoukseen mennessä valmiiksi saadaan.
Vuoskarin tekemisestä wikissä kerroin alkumetreillä marraskuussa: Vuoskari syntyy wikissä.