”Puhelin”-sana pitää hävittää ja keksiä parempi sana rakkaalle ja pienelle tietokoneelle, joka on liki käteemme kasvanut. ”Puhelimen” merkitys on vanhentunut, ja sana ohjaa tottumattomia käyttäjiä luulemaan, että puhelin on soittamista varten.

Määritelmän mukaan ”puhelin” on puheen kaksisuuntaiseen välittämiseen ja keskustelujen käymiseen tarkoitettu yleensä sähkömekaaninen laite. Se, että laite ei ole soittamista varten, huomaa jo siitä, että soittaminen ei ole nykylaitteen ensisijainen tehtävä, vaan toiminto monien joukossa.

Intuiviinen käyttö ohjaa widgettien kautta somepalveluihin ja sähköposteihin. Virkeän surffailun ja yhteydenpidon lisäksi kännyllä otetaan kuvat, luetaan lehdet ja kuunnellaan musiikit. On käyttäjiä, jotka eivät käytä laitetta puhumiseen. Sillä jos he haluavat kommunikoida, he chattaavat.

En kyllä tykkää ”älypuhelimestakaan”. Ei se äly ole lisääntynyt puhelinominaisuuksiin, vaan laitteen äly on muuttanut tapojamme. Sitä miten työskentelemme, shoppaamme, maksamme  ja vietämme vapaa-aikaamme. Laite on jopa tehnyt meistä huonotapaisia livetilanteissa.

Kännykkä olisi parempi nimitys, kunnes muistan, että sehän tulee sanasta käsipuhelin ja tarkoittaa matkapuhelinta. Nyt sana on niin konventionaalistunut, että tuntuu hassulta Nokian ”kännykkä”-sanan omimisyritys 80-luvun lopulla. Pitkään ”puhelin”-sana on saanut elää rauhassa, vaikka oli senkin vakiintuminen vaivalloista. ”Puhelin”-nimitys tuli yleiseen käyttöön vasta 1930-luvulla, vaikka Johannes Linnankoski oli keksinyt sen jo 1897  ”telefoni”-sanan tilalle

Taulutietokone aiheutti aikoinaan paljon intohimoja. Samaa himoa haluan nyt.