Illallinen tulivuorisaarella

Pico-vuori Azoreilla on Portugalin korkein.
Kuva: Availan matka-albumi.

Mitä sinulle tulee mieleen portugalilaisesta keittiöstä? Minulle ei tullut mieleen oikeastaan mitään, niinpä päättelin, että siihen voisi liittyä meren antimet ja ehkäpä joku espanjalaistyyppinen tapas-touhu. Kun hypähdetään Portugalin mantereelta puolitoista tuhatta kilometriä keskelle Atlanttia, muuttuu tarjonta vielä jonkun verran erilaisemmaksi. Traditional Azorean tarkoittaa melko runsasta.

Ravintolan etsiminen on ensimmäinen pieni haaste. Ravintolat kun eivät Azoreilla mainosta turhan näkyvästi. Välillä jouduimme lähes kurkkimaan ikkunasta sisälle nähdäksemme, oliko kyseessä ravintola. Ei tullut silti ikävä Espanjan yliaktiivisia sisäänheittäjiä, jotka repivät asiakkaat väkisin sisään kuppilaansa.

Ravintolasta löytyi useimmiten myös vapaita paikkoja, ja palvelu oli ystävällistä.  Kerran pohdimme, mitä valkoviiniä kalan kanssa tilaisi, jolloin tarjoilija kaatoi meille muutamia viinejä maistettavaksi. Meille molemmille löytyi nopeasti suosikki, josta kohteliaasti valitsin meille pullon vaimon suosikkia. Maistatetut viinit eivät näkyneet loppulaskussa, kuten ei myöskään lopuksi saapunut kova tee.

Ravintolan interiöörit vaihtelivat erittäin suuresti. Hauskin oli ehkä Faialin saarella sijainnut Café Sport, joka ei todellakaan ollut kahvila eikä sporttibaari. Katto oli verhoiltu ympäri maailmaa tulleiden veneiden lipuilla, ja muuten paikka muistutti vanhaa pubia. Ruoka osui kyllä aivan nappiin, ja sen vuoksi pöytääkin joutui varmaan odottamaan melkein tunnin verran. Mukavaa oli huomata, että ulos raijattuja muovituoleja ja muovisia pöytäliinoja ei Kreikan tapaan Azoreilla harrasteta.

Ruokaa tilatessa joutuu hieman pohtimaan, jos paikalle ei löydy englanninkielistä ruokalistaa, tähän ongelmaan jouduimme onneksi hyvin harvoin. Ruokalistat olivat yleensä melko suppeita, mutta ruoka oli kyllä erittäin hyvää. Englanninkielentaidolla ei ole useinpia azorialaisia paiskattu, joten ylimääräistä höpinää ei ole luvassa – sehän passaa meille suomalaisille.

Kokeilimme tilata erilaista kalaa, pihviä, sushia ja kerran pitsaakin. Salaatteja ei Azoreilla tarjota, myöskään hotellien aamiaisilta ei löytynyt mitään vihannesta leivän päälle. Sen asemesta annoksisssa käytetään runsaasti erilaisia lisukkeita, kuten sain havaita tilatessani traditional Azorean steakin mustilla pavuilla. Kuvittelin tietysti saavani lähinnä pihvin, hieman kastiketta ja erikoisesti valmistettuja papuja. Ensin sain pöytään pienessä syvässä lautasessa annoksen papuja. Tämän jälkeen saapui pihvilautanen. Pihvin kanssa ei tarjoiltu kastiketta, sellaisiakaan ei Azoreilla juuri käytetä. Ympäriltä löytyi kasa ranskalaisia, riisiä, pinaattia sekä paistettuja banaaneja. Tähän kun lisää sen erillisen lautasen niitä papuja, niin oli vaikea päättää, mistä kohtaa oikein aloittaisi. Pääasia oli tietysti, että ruoka oli hyvää vaikkakin hieman epäkonventionaalista.

Lopuksi koitti tietysti maksun aika. Eipä ollut kerta eikä toinenkaan, kun veikkasimme laskun loppusumman väärin – yläkanttiin. Pitsa osoittautui kaikista kallemmaksi herkuksi, ja jauhoisista kiekoista joutui pulittamaan saman hinnan kuin kotimaassakin. Loistavien valkosipulipihvien ja viinin hinta sen sijaan sijoittui yhdessä samaan pitsojen kanssa. Pitkän kaavan mukaan syöminen viinien kanssa ei ylittänyt kahdelta hengeltä viittä kymppiä, ja olimme sentään euroalueella. Hyvän aterian ja kohtuullisen laskun jälkeen oli mukavaa kävellä pimenevässä illassa merenrantaa takaisin hotellille.

Advertisements

About Ville Availa

CEO @ Ambientia
%d bloggers like this: