Kirjarakkauteni sai uuden ulottuvuuden, kun luin ensimmäisen, kokonaisen sähköisen kirjan. Enkä mitään tutkimusta tai raporttia pdf:nä, vaan ihan oikean romaanin. Latasin kirjan läppärilleni Suomalaisen Kirjakaupan palvelusta, en nyt aivan tyylipuhtaasti ja puolituntia siinä meni, mutta kirjan sain. Kirjan lukeminen ei ole mikään tunteeton hetki. Latautuneeseen lukuhetkeen paras paikka kotonani on tietysti kirjasto, jossa käperryn isoon,…
Kategoria: Anna Availa
Lörppökavereille some-ohjeet
Kaikilla itseään kunnioittavilta organisaatioilta löytyy tai on ainakin vakavasti harkittavana laatia sosiaalisen median ohjeet. Eihän haluta mitään ikäviä lipsautuksia organisaatiolle epäedullisista asioista. Entä kun somen vallattomuus villiintyy kavereiden keskuudessa? Jokainen Facen käyttäjä on taatusti törmännyt siihen, että huomaa uutisvirrasta oman nimensä tagatun kuvaan. Ja voi hyvää päivää, missä tilanteessa ja minkä näköisenä on joku kuvan…
Rekry työnantajakuvaa rakentamassa
Rekrytointi rakentaa työnantajakuvaa tehokkaasti, sillä työtä hakeva imee kaikki pienetkin vihjeet ja vinkit, mitä on saatavissa, jotta voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen haastattelijoihin tai arvioida, miten itse tulevaan työpaikkaan sopeutuisi. Avoimen työnpaikan ilmoittaminen on ensimmäinen vinkki: käyttääkö organisaatio perinteisiä vai sähköisiä kanavia. Onko avoimen työpaikan kertomiseen valittu näyttävä ilmoitus Hesarista yrityskuvaa kiillottamaan vai käytetäänkö luovempia menetelmiä…
Facebook-sielun peili
Facebook-kuva kertoo, millainen haluat olla. Usko pois ja pyöritä nyt mielessäsi kaverigalleriasi kuvia. Eniten galleriastasi löytyy taatusti henkilöitä, jotka esiintyvät kuvassa toisen kanssa. Nämä henkilöt kaulailevat lapsen, puolison tai julkkiksen kanssa. Lapset voivat olla omia tai lainattuja. Joka tapauksessa ystäviesi oletetaan olevan lapsellisia. Sitten sieltä löytyy naisia, jotka poseeraavat puolisonsa kanssa. Vai kuinka monta miestä…
Some-kanavien eri kaverit
Viestinnän kohderyhmät pirstaloituvat, kanavat lisääntyvät. Kylläkyllä. Pitäähän kaikille kanaville olla omat käyttäjänsä tai kaikille käyttäjille kanavansa. Viestinnän trendeinä nämä ovat olleet jo muutaman vuoden nähtävissä, mutta sosiaalisen median myötä todellisuus iski nyt. Organisaatioviestintää pitää levittää useampiin kanaviin, sillä vastaanottajat valitsevat itse, mitä kanavaa pitkin haluavat viestit vastaanottaa. Viestinnän kohderyhmien pirstaloitumista havainnollistaa hyvin kaveripiirin jakautuminen eri…
Aamun alku eilisillä uutisilla
Joka-aamuinen lehdenlukurituaalini lyhenee lyhenemistään. Pääsyy pikalukuun on tietysti ohkoinen Hämeen Sanomat, mutta nyt Twitter ja TweetDeck ovat varmistaneet, että edellisen päivän uutisten otsikot on jo nähty. Olen siis ongelmissa. Miksi tilaan vielä perinteisen sanomalehden? Miksen siirry suosiolla sähköiseen? Olen saanut kunnon kotikasvatuksen, jossa aamujen ydin oli Helsingin Sanomien lukeminen. Isä luki lehteä täsmälleen 15 minuuttia…
Heiaheia pakotti lenkille
Olen pahasti koukussa Heiaheiaan. Tuohon loistavaan rekkulaan, johon voi kirjata omat urheilunsa ja saada tästä ystäviltä palautetta – hauskoja kannusteita ja sutkautuksia liikunnallista sankariteoista. Heiaheia on ovela. Liittyessäni täytin tunnollisesti kaikki kohdat, kuten treenitavoitteeni. Joululoman letkeissä tunnelmissa tulin sutaisseeksi tavoitteeksi hikiset ja väsyneet lihakset viitenä kertana viikossa. Viikottaiseksi määräksi määritin viisi tuntia. Nyt saan joka…