Varoitus: tämä kirjoitus ei sisällä pomminteko-ohjeita eikä pornoa. Vaan on kuvaus tavallisesta some-elämästäni. Arkipäiväni aluksi matkalla työpaikalle käyn junassa kännystä läpi Twitterin ja Facebookin virrat läpi, samalla silmäilen Hesarin ja MTV3:n uutiset. Sitten siirrynkin työn touhuun.

Työkoneen avattuani näpäytän TweetDecin päälle, joka tuo seinäpäivitykset Twitteristä, Facesta ja LinkedInistä. Jos huomaan kiinnostavan otsakkeen viestinnästä tai työtäni koskevan toimialan uutisista, näppään sen auki ja jaan linkin Twitterissä. Ikävä kyllä työpäiväni on niin touhukas, etten ehdi viettämään somessa aikaa. Sen verran olen kyllä selvillä, että seuraavan päivän uutisotsikot olen jo ehtinyt noteerata ja tarpeen mukaan reagoidakin.

Työpäivän jälkeen ennen iltaharrasteita lepäilen sängylläni, jossa iPadista käyn Flipboardin avulla Twitterin poimimat blogikirjoitukset sekä tietotekniikan, viestinnän ja talousmedioiden artikkeleita. Plussasta vilkaisen, mitä keskusteluja somesta käydään. Kävelyllä käynnin ja zumban jälkeen päivitän Heiaheian, saatanpa lisäksi huomauttaa jotain säästä. Juuri ennen unen tuloa selailen vielä iPadin sivuja, kun peukutan kavereille Facessa ja silmäilen viimeiset Twitter-päivitykset. Joskus olen jotain kommentoinut, mutta harvoin, koska ei minulla ole oikein mitään sanottavaa.

Kerran viikossa käyn läpi LinkedInin viestinnän alan keskustelualueet, joista saan ideoita työhön tai blogiin. Viikonloppuisin kirjoitan yhden sähköisen viestinnän blogikirjoituksen, joka on sen verran tylsä, etten saa siihen kuin asiallisia kommentteja tai peukutuksia Facessa. Kukaan ei ole koskaan edes nyrkkiä heristänyt. Olisi tosi jännää, jos joskus uskaltaisin kirjoittaa niin räväkän jutun, että kommenteissa vessakirjotuksetkin kalpenisivat. Mutta totta kai moderoisin kommentin pois.

Vieraiden käyntiä varten  kaivan netistä reseptejä, teatteriesityksiin tai konsertteihin mennessäni lukaisen arvostelut ja matkalle lähtiessäni varmista hotelliarvosteluista, ettei ympäristössä ole melua. Turvallisista nettikaupoista ostan matkoja, kirjoja ja vaatteita, ja varmistan useampaan kertaan, etten ole millään feikkisivuilla. Jos sähköpostin palomuurit ovat rakoilleet, poistan jo otsikon perusteella vähänkään epäilyttävät lähetykset. Viagrat ja salasanakalastelut eivät pääse edes näytölle.

Koska olen niin arkisen tavallinen tyyppi, kartan inhat keskustelupastat lukijanakin; esiinnyn omalla nimelläni, kun en muuta keksi; luen Facesta kavereideni ja sukulaisteni elokuvissa käynneistä ja perheen kanssa olosta. Olisihan se kiva, jos joku joskus räväyttäisi ja kertoisi, miten typerä pomo hänellä oikeasti on. Mutta ei – samanlaisia ne ovat ystäväni ja tuttunikin, tavallisia tylsimyksiä, joilla ei ole mitään vaarallista kerrottavaa. Olen suojassa somessakin.