Ruotsalainen futurologi ja trendiasiantuntija Magnus Linkdkvist ilmoitti 4.11. Twitterissä, että hän jättää Twitterin. Hän tuntuu tympääntyneen niin twiittien sisältöön kuin twiittaajiinkin. Magnus luonnehtii twiittejä piikitteleviksi ja valmistelemattomiksi. Ja vaikka Twitterissä on innostavia viserryksiä, jokaista valaisevaa kohtaan, on kahdeksan ärsyttävää ja outoa. Itsensä ilmaisu 140 merkillä vaatii harjoittelua, eikä Magnuksen mukaan useimmat mikroblogaajat jaksa sitä tehdä….
Tekijä: Anna Availa
Työ tuli Faceen
Näin pitkään siinä meni. Olen avannut viimeisen yksityisen sosiaalisen median kanavani, Facebookin, myös työkäyttöön. Tähän asti olen pitänyt työhöni liittyvät asiat LinkedInissä ja Twitterissä. Mutta se että olen raottanut Facen myös työminäni käyttöön, on vain positiivista. Se nimittäin kertoo sen, että ns. perinteiset toimialat ja viranomaiset ovat havainneet, että Facea voi käyttää vuorovaikutuksen edistämisessä. Facea…
Tabletti aamuin illoin
Tablettia on saatava – heti kun herään ja juuri kun silmäni suljen. Tabi sisältää vuorokauden aikana tarvitsemani asiat: musat junassa, e- tai äänikirjat sängyssä, lehdet aamutuimaan näytön kajossa, someyhteisöt mainoskatkoilla, fiiliskuvien näppäilyt ja pikakäsittelyt, tv-ohjelmien tallennukset sekä muistiinpanot seminaareissa mindmapilla. Kaikki tämä kevyesti käsilaukussa. Tabien suurin heikkous on kirjoittaminen, mutta koska mindmapit koostuvat pienistä, toisiinsa linkittyvistä sanoista,…
Sumeat qr-koodit
Lisätty todellisuus (augmented reality) on metka mahdollisuus todellisen ja virtuaalisen maailman yhdistämisessä. Älykännyn tai tabletin ruudulle lehahtava lisätty todellisuus antaa lisätietoja, lisää virtuaalisia kohteita tai korvaa jotain muuta virtuaalisella objektilla. Qr-koodit (quick response code) ovat helppo lisätyn todellisuuden sovellus, joka usein sisältää nettilinkin ja johdattaa verkkosivuille tai videoon. Qr-koodeja voi bongailla mainoksista, käyntikorteissa, messuständeistä ja…
Veturissa bitti poikittain
Avoin viestintä tukalissa tilanteissa helpottaa kummasti. Junani oli jo lähtöhetkellä 30 minuuttia myöhässä. Pikkuhiljaa se hiipi 35:een ja sitten 40 minuuttiin. Juna kuitenkin tuli ja kulki vinhaan kohti seuraavaa asemaa. Kunnes pysähtyi. Konduktööri kertoi, että veturissa on vikaa. Valot sammuivat. Onkohan vika sähköissä? Kestääkö veturi perille asti? Päästänköhän liikkeelle lainkaan? Mitenhän veturi vaihdetaan asemien välillä?…
Matkaoppaiden päivät luetut
Painettujen matkaoppaiden päivät ovat luetut. Tämän vuoden kesäreissuni oli patikkamatka Azoreille (aikaisemmissa postauksissa vinkkejä). Ennen reissua googlasin kovaa – luin blogeja, katselin kuvia ja bookkailin hotelleja ja lentoja. Halusin mukaani myös yhden painetun matkaoppaan, jonka sain tilattua Amazonin kautta. Suomeksi ei ikävä kyllä ole sellaista saatavissa. Painettu matkaopas on hyvä tiiliskivi pitää mukana. Pitkällä lennolla…
Azorit-vinkit 4: Huikeimmat maisemat
Miltään reissultamme kamerassamme ei ole ollut yhtä paljon hienoja kuvia. Azorien luonto on kaunis. Tulivuorisaarilla joka kolkasta näkyy meri, metsät ovat vehreitä ja yltympäriinsä voi bongailla koto-Suomen huonekasveja. Maisemien ihailu on helppoa, sillä näköalapaikkoja on paljon, ja ne on merkitty selkeästi teiden varsilla. Lisäksi usealla paikalla on pöydät valmiina, joten tarvitsee tuoda vain omat eväät…
Azorit-vinkit 3: Parhaimmat patikkapolut
Azorien saarilla on lukuisia virallisia ja epävirallisia patikkareittejä, katso esimerkiksi Trails-Azores.com. Ja paljon polkuja löysimmein, ja kovasti saimme kenkiämme kulutettua. Mutta koska Azoreita myydään yhtenä patikoijien paratiisina, odotukseni olivat kovat. Paikan päältä virallisten reittien karttoja sai pääosin hyvin, reitit olivat pääosin merkitty kohtuullisesti ja polut olivat pääosin kivoja. Sao Miguelista saimme ostettua vain yhden ison…