Tulivuorisaarista Atlantin keskellä ei ensimmäisenä tule mieleen kivat uimapaikkat- ei luvannut rantoja englanninkielinen matkaoppaanikaan. Mutta saaret yllättivät perusteelllisesti, sillä saarelta löytyi perinteisiä hiekkarantoja, syrjäisiä kallionkoloja ja tietysti julkisia sekä hotellien uima-altaita. Uimapaikat ovat selkeästi opastettuja teiden varsilta, ja uimapuvun vaihto onnistuu säädyllisesti pukukopissa ja suolat saa suihkutettua uinnin jälkeen. Yleiset rannat olivat siistejä, ja niissä eivät…
Kategoria: Anna Availa
Hämeenlinnan mediat somettaa
Hämeenlinnan mediat ovat viime aikoina petranneet hienosti uutisvälitystään sosiaalisessa mediassa. Facebookista medioita pääsee seuraamaan kerralla kaikkia ja paria Twitteristäkin. Pelkästään Facessa somepresenssiä pitävät yllä Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ja Radio Häme. Printistään kaupunkilehtenä palkittu Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset linkittää Faceen näköislehteään, joka on käyttäjälle ikävän kankea. Mutta onneksi on myös muutamia nostoja kivoista juttujen valokuvista. Tykkääjiä löytyy juuri nyt…
Puhelin ei ole soittamista varten
”Puhelin”-sana pitää hävittää ja keksiä parempi sana rakkaalle ja pienelle tietokoneelle, joka on liki käteemme kasvanut. ”Puhelimen” merkitys on vanhentunut, ja sana ohjaa tottumattomia käyttäjiä luulemaan, että puhelin on soittamista varten. Määritelmän mukaan ”puhelin” on puheen kaksisuuntaiseen välittämiseen ja keskustelujen käymiseen tarkoitettu yleensä sähkömekaaninen laite. Se, että laite ei ole soittamista varten, huomaa jo siitä,…
Kuiskuttelua ja viserrystä Jukolan metsistä
Jukolan viestin Facebook- ja Twitter-päivitykset osoittavat, miten isosta tapahtumasta saa monipuolisen ja hauskan kuvan epävirallisemmilla tavoilla kuin perinteisimpien medioiden kautta. Vaikka onhan metsän kuiskaavat radiotoimittajat ihan legendoja. Ahkerat Jukola-tilien someilijat aloittivat jo hyvissä ajoin fiilistelyn, joka loi henkeä valmistautumiseen. He antoivat tietoa, mutta kertoivat myös massiivisen tapahtuman järjestämisestä ja ennen kaikkea ihmisistä sen takana. Mutta…
Paljon pinnan alla
Organisaatioissa yhteisölliset työkalut toivotetaan tervetulleiksi, jotta työntekemisen tehokkuus, innovaatioiden määrä ja kommunikaatio kasvaisivat. Organisaatioilla on tarve ja keinotkin, mutta lopputulos ei aina ole ihan toivottu. Aino Heiska on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta Tieto- ja palvelutalouden laitokselta saanut juuri valmiiksi ajatuksia herättävän pro gradun siitä, millaisia ovat organisaatioiden haasteet ottaa käyttöön sosiaalisen median välineitä työtä tehdessään. Heiska on omakohtaisesti…
Some ei oo totta
”Ei tietenkään oo totta, koska kuka tahansa voi kirjoittaa, mitä vaan, eikä kukaan tarkasta”, opastaa parikymppinen ystäväni. Totta. Wikipedia-määrityksen mukaan totuus tarkoittaa yleiskielessä sitä, mikä on totta, vastaa todellisuutta. Entä jos totuudesta ottaa esille vain valitut palat. Etenkin Facessa on kiva kertoa elämästään vain herkullisimmat osuudet. Kyllähän jokainen ymmärtää väritetyt osatotuudet, kiva että on edes…
Yrityksenkin on tärkeintä olla aito
Kun yritys on sosiaalisessa mediassa läsnäolija ja kuuntelija, se lähinnä tarkkailee ja seuraa, mitä sosiaalisen median kanavissa tapahtuu. Tarpeen tullen se ohjaa kiinnostavat asiat oikeille henkilöille tiedoksi ja vastaa virheisiin keskusteluissa ja kommentteissa. Omia sosiaalisen median profiileja sillä ei ole. Wikipedian tekstin se on tarkistanut ja käynyt välillä katsomassa, ettei faktat liiaksi vaihdu. Kun yritys…
Ruusua vai ruoskaa?
Kaikkien aikaa ja vaivaa säästää, jos organisaation toiminta, puhutaan sitten työn tekemisestä tai viestinnästä, on yhteisöllistä. Mutta kuinka siihen päästään – hyvällä vai pahalla? Osallistuin tänään Osaamiskeskusohjelman Älykkäät koneet -klusterin seminaariin Sosiaalisella medialla tehoa ja tuottavuutta teollisuuteen, jossa monessa puheenvuorossa kieputtiin ongelman ympärillä. Itse olen tarjonnut tähän lääkkeeksi radiaalia toimintaa: Lakkautetaan viestintä. Puhujilta tuli rakentavampia…