Instagram on hot ja pop. Riksu on Instassa hyvin elävänä – kaupunkilaisten, matkailijoiden, teatterin ja muutaman yksikkömme voimin. Mutta ollakko Riihimäen kaupunkina mukana ja miten. Kaupungin viestintä ylläpitää monia sosiaalisen median kanavia, ja Instagram on ollut jo pitkään vakavassa harkinnassa. Ideoita saadakseen viestintä pyysi apua Hämeen ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijalta, joka teki aiheesta opinnäytetyön keväällä 2015….
Kategoria: Anna Availa
Yammer 2 v.
Riihimäen kaupungin työntekijöiden Yammerilla on kohta kaksivuotissynttärit. Kirjoittelin sisäiseen lehteemme jutun yammerilaisten kokemuksista. Karttayksiköstä liityttiin Yammeriin silkkaa uteliaisuutta. Henkilöyksikköä taas innosti liittymään uusi väline: ”Sisäiseen viestintään on hyvä kokeilla erilaisia keinoja välittää viestiä ja saada palautetta.” Niin kuin muissakin sosiaalisissa medioissa niin Yammerissakin suurin osa kävijöistä lukee muiden postauksia ja peukuttaa niitä. Kirjastosta Yammerissa kerrotaan kirjaston…
Kuullunymmärtäminen
”Seurataanko teillä somekeskusteluja? Ei. Eihän siellä ole mitään sellaista, josta ei olisi kuultu.” Miten väärässä vastaaja onkaan. Somea kannattaa ehdottomasti kuunnella, sillä puhutaan juuri sellaisista asioista, joista ei muuten kuule. Helppo tapa olla kuulolla. Somekeskusteluja kuuntelemalla tietää, mitä pinnan alla tapahtuu. Herkkäkorvainen tavoittaa heikot signaalit ja osaa erottaa nokkeluudet ja huonon huumorin. Keskusteluja kuullessa myös…
Intra on rikki
Tiedon hautausmaa. Intraan on säilötty kaikki työntekemiseen kelpaamaton. Kasa ohjeita, joita tarvitsee kerran vuodessa ja tiedotteita, jotka eivät oikeasti kiinnosta ketään. Uutiskriteereillä ei ole mitään tekemistä sisäisen viestinnän teossa. Leikkipuisto-ohjaajan muutto ei todellakaan kiinnostaa kovinkaan montaa, eikä vaikuta kuin pariin henkilöön eikä ole ajankohtainenkaan. Ei ainakaan silloin, kun se julkaistaan. Ja kun tietoa tarvitsisi, ei…
Paljon sisältöä, vähän aikaa
Riihimäen kaupungin uusi verkkopalvelu avautui tiistaina 7.4. Uuden sivuston reilua 1 700 sivua naputteli näkyväksi vajaa 100 päivittäjää kolmen kuukauden ajan alkuvuonna 2015. Uutta verkkopalvelua varten vaihdoimme julkaisualustan, joten päivittäjät piti kouluttaa ja opastaa uuden alustan käyttöön. Pidimme yhteensä viisi varsinaista koulutusta, joista yksi oli julkaisualustan toteuttajan pitämä koulutus ja loput omin voimin. Näissä koulutuksissa…
Kaikki alkaa konseptoinnista
Riihimäen kaupungin uusi verkkopalvelu julkaistiin tiistaina 7.4. Se, mikä nyt tuli näkyväksi, oli huolellisen suunnittelun tulos. Konseptointi on ainoa järkevä tapa aloittaa uuden verkkopalvelun uudistaminen. Konseptointi on käytännössä verkkosivuston huolellista suunnittelua loppukäyttäjän näkökulmasta. Konseptoinissa kartoitimme erilaiset käyttäjäprofiilit, jotta saimme tiedon miten verkkopalvelua käytetään, minkälaisilla päätelaitteilla asioidaan ja mitä sieltä haetaan. Samalla tutkimme analytiikkaa, teimme kyselyjä ja haastatteluja….
Aattoillan jännitys
Tiistaina 7.4. iltapäivällä avautuu Riihimäen kaupungin uusi verkkopalvelu, http://www.riihimäki.fi. Aattoillan tapaan nyt jännittää. Juuri julkaisun hetkellä jännityksen nostattaa verkkopalveluun pääsy. Mitä ruudulle lävähtää, kun selainriville kirjoittaa riihimäki.fi tai hakukoneen kautta haluaa tiedon uimahallin aukioloajoista? Olemme yrittäneet auttaa oikealle sivustolle päätymistä huolehtimalla nimipalveluiden siirrosta ja suosituimmille sivuille ohjauksista. Nettimaailmassa saattaa ottaa pari päivää, ennen kuin uudet sivut alkavat…
Sisustuskalut
Sisustaminen on aina ajankohtaista. Oli kyse tunnelmoinnista tai tositoimista. Sisustuskuumeen kohotessa välineiltä vaaditaan enemmän. Fiilistelyvaiheessa sisustusblogit ovat parhaimpia. Seuraan muutamaa sisustusblogia Bloglovinin avulla, ja pysyn ajassa mukana. Jouluvinkit saan jo marraskuussa ja ensimmäiset tulppaaniasetelmat tammikuussa. Tredikkäät kodit ovat melko samankaltaisia. Valkoinen Harmaja teki taannoin hauskan kollaasin blogikodista. Tuttuja olivat kaikki tuotteet. Olen kyllä samaa mieltä kirjoittajan…